Kaarneet,
valossakin täysin mustat,
rääkymään olivat heränneet.
Tuoreen raadon
lihaisan tuoksun
lie vaistonneet.
Eksynyt tuuli
kivien välissä pujottelee.
Pystypäin kuihtuneiden kukkasten
haalistuneet vaatteet
sen kosketuksesta kahahtelee.

Kiven pinnat kaiverretut
kuvin, tekstein
kullalla valetut
suolapommein moukaroitu.
Muistettu vai palvottu?
Kaulat punaisiksi hiertyneet,
suonet poikki viiltyneet,
tautiin uupuneet,
vanhuuteen nukkuneet.
Tuskissaan teutaroitu,
nukkumatta valvottu.

Jostain pystyy tavaamaan:
Terveys, ilo
silmiin pistää
Ei sinua tulla enää tapaamaan.
Hellyys, onni kiveen piirtyy
rakastettu rajan taa siirtyy.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Aukion reunalla
synkän kuusikon reunassa
kasa kiviä
ei muodosta vielä riviä
vailla nimiä
myös monttu
juuri kaivettu
mäntyinen arkku
sinne laskettu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tulee mies mustassa puvussa
lapioon tarttuu
hetken ylös katsoo, varttuu
nakkaa, nakkaa
monttuun hiekkaa.
Kiven vielä raahaa,
muistot synkät
matalalla laahaa,
rakkauden siihen hakkaa.

Mies vilkaisee hetken avoimia monttuja,
kuin leipää huutavia nälkäisiä suita,
unelmille täysin elinkelvottomia
miettii: ”Onko lautanuttuja?”
Pahalta tuntuu
haudata
omia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla