On kaunis päivä,aurinko paistaa ja tuuli keinuttaa puiden oksia.
Istun huoneeni sängyllä,mietin ja samalla hiljaa istuessani katson ulos ikkunasta. Voin kuulla lintujen kauniin viserryksen ja tuulen hiljaisen huudon.
On niin rauhallista ja hiljaista, suljen silmäni ja meinaan vaipua uneen.
Hätkähdän kuullessani pamahduksen, ja avaan hitaasti silmäni,katselen ympärilleni ja mietin jälleen.
Tuntuu kuin olisin yksin,ihanassa paratiisissa,ei meteliä,voin kuulla vain kuinka luonto puhuu minulle hiljaa.
Annan äänen liikkua syvälle sisimpääni ja rentoudun.
Avaan silmäni jälleen.
Suljen silmäni viimeisen kerran ja haaveilen,että pääsen paratiisiin uudelleen. Rauhoittua ja poistaa kaikki viha,paha ja suru sisältäni.
Olla vain, tekemättä mitään.
Lopuksi huokaan ja nousen hitaasti,mutta varmasti seisomaan.
Kiitän luontoa tästä ihanasta tunteesta ja tästä rauhallisesta hetkestä.
Joka sai minut unohtamaan murheeni hetkeksi.
Nyt jaksan taas.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Me suomalaiset olemme aina eläneet lähellä metsää ja luontoa. Siellä tunnemme suurimmat ilomme ja sydämen rauhan. Rakkauskin monesti sielä koetaan Myöskin metsä tuntee meidän surumme ja murheemme. Kaipaus ja kaiho usein myöskin täyttää rinnan

Sisältö jatkuu mainoksen alla