Olen matkalla
niin kuin me kaikki
syntymästä kuolemaan
odotetusta odottamattomaan.
Tapaan ihmisiä
värittömiä ja niitä
jotka saavat minut värisemään.
Ylitän puroja
kylmä vesi nilkkoja hivellen.
Löydän polkuja
ja kadotan
viittoja, oksanhaarukoita,
ystäviä.
Kuljen, kuulostelen
varpujen raksahduksia,
mustarastaan kosiskelua.
Paljaan jalan alla
kivet pyöreät, kulmikkaat, litteät.
En tiedä huomisesta
mutta nyt
nyt on evästauon aika.
Runo syntyy. kun on syntyäkseen. Vaikka hyvästä olosta. Jos vain päättää kirjoittaa runon ja odottaa, että suoni pulppuaa, menee kynän pyörittelyksi. Tarinasta tulee yleinen. Paljain jaloin alkanut matka syntymästä kuolemaan hiipuu muutaman värinän ja luontokokemuksen jälkeen evästauolle. Kertomatta jää, mitä ennen lounasta opittiin.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
