Vihdoin ja viimein jaksoin ajaa,
monta sataa kilometriä.
Mökissä metsän ollaan, ei ota "pollaan".
Nämä on niitä hetkiä, joista nautin.
Täällä aika pysähtyy, mataa,
kaikki kulkee samaa rataa, turvallista.
Rauhoitun, ei ole kiire minnekkään.
Sielukin lepää, voimia kerään,
tulevaa varten, että jaksan taasen
ruuhkasuomessa.
En ole enää "varressa" nuoressa.
Särkee ja kolottaa, joskus nolottaa.
Muisti pätkii, unohtuu sitä sun tätä.
Voi, voi, äly älä jätä, muuten tulee kova hätä.
Mökin ikkunasta katson kotikuusta.
Herkistyn ajattelemaan menneitä,
onnellisia aikoja, jolloin kaikki oli hyvin,
turvallista.
En ole puusta, tunteet herää,
nyt voimia kerään.