opin rakastamaan, olin rakastettu. kerran myös tulta, nuotiota, hyvyydestä sen tarinan kertojan. opin kunnioittamaan ja näkemään toisin, puristuksessa olleesta hiilikasasta tahdottiin luoda tuskaton timantti. kaikki annettiin, niin monelta taholta. hyvyyttä. nyt täysi yksinäisyys on tieni. syvään juurtuneet pinttymät oli joskus kaukana, sain voimaa rakastaa ja olla rakastettu. normaali. kuka vaan, hyvä ihminen. nyt kaiken, kaiken menettäneenä on sydämeni kuin slummi, täynnä pimeyttä. kaiken menettäneenä, viimeinkin tajuten, mietin lyriikkaa kumpi voittaa rakkaus vai pelkuruus??

huono runo

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jo hän kirjoittaa soljuvasti,

kun tuska painaa, luule,

että ei vielä paina tarpeeksi.

Hieman vielä kipua ja vaivaa,

alkaa sielu sanoja kaivaa.

Niitä sanoja löytyy ja tuo vaiva

nostaa ajatuksen aalloille,

pärskeet raivaa uudelle tietä.

Noin se elämä uuteen aukee

ja kaikki luulot saatanasta laukee

vaan rakkaus työtä tekee

voimaa antaa ja Elämä senkun kantaa!v.

Runo ei tosiaan ole soljuvin lukemani, mutta ajatus sen sisällä soi.

On niin kovin vaikeaa kirjoittaa hyvin, vielä vaikeampaa elää edes siedettävästi.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla