Sanat, lauseet, merkityksettömät läpät,
hölynpöly blätä.
Yrittävät ukottavuutta luoda, kermaa suoda,
sohvan pohjaan, jonne läpät pölyiset piilottaisin ja saisin vapauden rauhallisen ja kotoisan, jossa vainoa ei möröt.

Mielen pahoinpitelyistä, syistä, joista kerta toisensa jälkeen särkee ja poistaa sanaa ekaa ja toista.
Mä tyydyn, hiljaa hyydyn, nurkkaan vaivun ja hyydyn.

Kuuntelen uskallanko kunniaa osoittaa ja pois ottaa sen kuoren, joka jokaiselle tuoden hiljaisen huolen.
Pakottavan tarveen olla tarpeen, yrittäen porukkaa kampeen.
Porukalle jokaiselle olisi ämmien ämmä.
Jokainen teistä kämmää vai onko se jännää?

Onko todellakin merkitystä onko ruoho vai kukka?
Molemmat kuitenkin täällä ovat ja somat in jokaisen omat.

En todellakaan jaksa omaa kanitta, jolloin korvat suljen ja sukellan, puhallan huokauksen keskelle, ilmaan pulahdan, hetkeen kliseen pinnalliseen.
Siihen himoon älä hyppää!
Ekaks voisit koittaa vaikka voittaa ja alastomuutta koittaa.
Siihen ahdinkoon, hiljaisuudessa tilanteessa uudessa oot sä ihan ite.
Sen hyvän olon saat siten, kun haat painavat vaivaavat auki voimalla raivaat ja suloisen vapauden, katkeran suloisen vapautat ; ajatuksesi ilmaan räjäytät.
Ehkä todellisen, josta varmaan iäisyyden kirjoitettu on faktaa, vain latinaa, platinaa, eikä monikaan lähellä kultaa, vaikka monet sitä huutaa, ovat he lähempänä ennemminkin multaa..