Aika valuu sormistani,
kaikki kaunis katoaa iäksi.

Toimitsian roolissa toimistani,
syntyy loputonta mielipahaa,
sekä mielenrauhattomuutta.
Jakelen sitä kaikille bussipysäkillä.
Sydämeni täynnä epäviattomuutta.

Ahneus, pahuus kaiken ratkaisee,
ratkiriemu syntyy vain vahingossa,
kahlituksi tulleista, muiden suruista.
Niiden yhdistyessä, sattuessa juuri kohdalle,
kuin katuvalot piemänä vuodenaikana,
loistaa kirkkaimmin kuin koskaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Silti kaikki on pimeää, tyhjää täynnä.
Turhuutta, turhuuden perään,
niin ettei jononpää näykään.
Ei meille, heille, tai teille.
Suodatan melkein kaiken
mutten mitään, mikä tuntuisi edes
hieman järkevältä.
Masennun, katkean itsekseni,
patoudun katkerana iäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Et sattunut kohdalle, tai
kuljit kohdaltani ohitse.

Huomenna uusipäivä,
pienipäivä, minun päivä,
kenen kanssa jaan sen?

Kitara pölyisenä nurkassa.
Ruosteiset kielet sointuvat
korvaani vaikkei kukaan kitaraa soita.
Kuvittelenko vain, vaiko aistiharha?

Sadannen kerran, kurkistan sälekaihdinten raosta,
mutta salakavalasti, niin ettei kukaan varmasti huomaa.
Murahdan, kavahdan, hailahdan, kiroan, säälin,
mutten silti mahda itselleni mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla