Murhetta maailman

Ei ihminen murheissaan
tunne itseään
jos ovi aukeaa
on siellä usein tyhjää vaan

Mutta elo toisinaan
vie mukanaan
ei silloin ehdi miettimään
mikä ahdistaa

On taivas päällä maan
kuin verho sisimpään
usein pilviverho peittää
tähtitaivaan kokonaan

Tummassa yössä sisimmän
tuikkii tähdet kirkkaimmin
juuri silloin sinäkin
loistat uljaimmin

Ei sammu elämäsi
yöhön synkkään pimeään
näet juuri silloin
tähtitaivaan tuikkeen sen

Silloin loistat itsestäs
valoa maailmaan
kuin tuike tähtisilmäin
on kuva ihmisen

Muista aina kulkeissas
kaikki on lahjaa vain
ei ihminen itsessään
kanna murhetta maailman