Runojani laulan, tuulessa kuljen
rakkauteni haaveet kirjoitan
kirjoitan pois, itseltäni suljen
muistoihin,
hopeiseen aarrearkkuun.
Hän tulee luokseni unessa.
Tukka hulmuten hän katsoo
vaikka akkuna on vain raollaan.
Rakkauden kuume leviä minuun.
Mutta kun herään, hän on poissa.
Taas minä laulan. Miksi on näin?
Miksei hän näe minun lävitseni,
vai kääntääkö kohtalo onneni
kompassin valoa päin?
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa meitä Facebookissa
