Oli Otto orvolla ottopojalla ottoisänä,

he kirkonmenoihin kävelivät pyhinä,

Otto, ottoisä tallusteli edellä, perässä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

ottopoika, minä - jopa nälvivät naapurit:

pihin pirtin porsahat, oivatkin ottopojat!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oli ottopojalla ihan oma isäkin Otto,

suutari, hanuristi ja rauhaton romeo:

latotansseissa soitti, lauloi ja toikkaroi,

impiä itketti, naisia nauratti, tikkua joi,

nyt haudassaan alivuokralla asuu Otto-boy.

Isä-Otto sodasta palasi, kirosi raskaasti:

jäi rintamalle terveys, sota kotimme tuhosi.

Ei enää sormet taivu haitarin näppäimille,

ei enää kukaan kanna kenkiään suutarille.

On aika ajaa mukulat, akkakin, mierolle!

Näin tuli ottopoika Otto-isän pikku pojasta,

tukkisavottaan pakotettiin polvenkorkuisena,

kukonlaulusta iltahämyyn aina riitti askarta,

piti jaksaa ja jos ei jaksanut, pahasti piiskattiin,

ja ruoatta, juomatta, kylmään aittaan ajettiin.

Veijo A Määttänen

Faktaa ja fiktiota, mitä milloinkin.  Mikä faktaa, mikä fiktiota, sitäkö sinulle kertoisin...

Jotkut tietää mikä osa on faktaa mikä fiktiota, ja he ovat ystäviä, jotka ei kerro.

Sisältö jatkuu mainoksen alla