Oli Otto orvolla ottopojalla ottoisänä,
he kirkonmenoihin kävelivät pyhinä,
Otto, ottoisä tallusteli edellä, perässä
ottopoika, minä - jopa nälvivät naapurit:
pihin pirtin porsahat, oivatkin ottopojat!
Oli ottopojalla ihan oma isäkin Otto,
suutari, hanuristi ja rauhaton romeo:
latotansseissa soitti, lauloi ja toikkaroi,
impiä itketti, naisia nauratti, tikkua joi,
nyt haudassaan alivuokralla asuu Otto-boy.
Isä-Otto sodasta palasi, kirosi raskaasti:
jäi rintamalle terveys, sota kotimme tuhosi.
Ei enää sormet taivu haitarin näppäimille,
ei enää kukaan kanna kenkiään suutarille.
On aika ajaa mukulat, akkakin, mierolle!
Näin tuli ottopoika Otto-isän pikku pojasta,
tukkisavottaan pakotettiin polvenkorkuisena,
kukonlaulusta iltahämyyn aina riitti askarta,
piti jaksaa ja jos ei jaksanut, pahasti piiskattiin,
ja ruoatta, juomatta, kylmään aittaan ajettiin.
