Oli Otto orvolla ottopojalla ottoisänä,

he kirkonmenoihin kävelivät pyhinä,

Otto, ottoisä tallusteli edellä, perässä

ottopoika, minä - jopa nälvivät naapurit:

pihin pirtin porsahat, oivatkin ottopojat!

Oli ottopojalla ihan oma isäkin Otto,

suutari, hanuristi ja rauhaton romeo:

latotansseissa soitti, lauloi ja toikkaroi,

impiä itketti, naisia nauratti, tikkua joi,

nyt haudassaan alivuokralla asuu Otto-boy.

Isä-Otto sodasta palasi, kirosi raskaasti:

jäi rintamalle terveys, sota kotimme tuhosi.

Ei enää sormet taivu haitarin näppäimille,

ei enää kukaan kanna kenkiään suutarille.

On aika ajaa mukulat, akkakin, mierolle!

Näin tuli ottopoika Otto-isän pikku pojasta,

tukkisavottaan pakotettiin polvenkorkuisena,

kukonlaulusta iltahämyyn aina riitti askarta,

piti jaksaa ja jos ei jaksanut, pahasti piiskattiin,

ja ruoatta, juomatta, kylmään aittaan ajettiin.