Ikäväni ratsu laukkaa väsymättä
vaaveitani kuljettaa
rakkautta matkassaan,
sieluuni elämän suloa.

Kotimaani runsauden vainiot
kauneuteensa sulattaa ikävääni.

Teen tilaa metsien uumeniin
naavakuusien ydinsydämiin
kalliokolojen pohjukoihin
pihlajakukinnoin kokoan
sulopesän rakennan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ei lopu tila ikäväni meristä
miljoonien hiekka-aaltojen
harjannehuipuista vesistä,
pohjasimpukoiden helmiäisistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On tilaa ikäväni upota,
eksyä, hajota maailman
kaikkeuteen.
Sen ääniaaltojen huminassa
ikäväni soittaa kaipauksen
lempeää lauluaan
paluumatkalta sydämeeni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla