Minun pihamaatani avaraani ei enää ole!

On ruusuaidasta muisto joka
täydellisenä tuoksui ja kukki,
niitä ruusuja unessani leikkaan.

Aikaa matkan kuljin, tienristeykseen,
kulkuni hän ohjasi ken paikkani osoitti,
Hän elämän antaja.

Nyt pihamaani ahdas musta asfaltti
sydämessä synnyinkaupunkini.

Yli pihamaani yksin kuljen muistot mielessäni;
aina avarani ja tuoksu ruusujen!