Silmänsä iloiset viestivät mulle,
”Tämä hymy, Jaska-setä, se on sulle.
Tulin heti, kun kutsusi äidiltä sain,
vain Nuuskamuikkusen kainalooni hain.”
Eteisessä ulkotakkisi pois heität,
sillä tuolin selkämyksen sä peität.
Saappaat saa kyytiä vikkelään,
myös kintaat lattialla levällään.
Käy pieni kätensä käteeni mun.
”Saanko olla kaverisi sun?”
Luen katseestaan viestin suloisen,
aina, joka kerta siitä niin iloitsen.
Käy tiemme portaita yläkertaan,
mielessäni Jennii ja Siirii vertaan.
Silmänsä etsivät, missä se on,
siis Pingviini, kaulaliinaton?
Välillä katsotaan pikkukakkosta,
sängyssä otetaan leikkinokosta.
Sitten jo onkin vuoro lukuhetken,
teemme satujen maailman pikku retken.
Kun sadut on luettu ja leikit on loppu,
tulee keittiöön silloin melkoinen hoppu.
On sinne loihdittu nakit lämpöiset,
jälkiruuaksi tötteröjäätelöt jäiset.
Näin vierii aika kera neitosen,
tuon iki-ihanan, kolmevuotisen.
Herkistyy mieli ukkovanhuksen,
tuo välillä poskille – kyynelen.
