hiljaa huutaa,
luonto turhaan.
Jos vois koskaan kukaan,
kertoo sulle uskoaan.
Niin silloin me ilost' nauretaan,
ja hetki pieni itkeä saa.

Turhaan kuulen huutosi,
jos en voi vastata tunteisiisi.
Oothan mulle tärkein maan,
sun kanssas en halaja kuitenkaan asua taas.

Mikset jo uskois mua?
rajumyrsky rienaa sua!
Annatko muka anteeksi?
jos sanoisit tehneesi kaikkesi?

Virtaa hyytävä virta suonissas,
kertoa ehkä haluisit tunteistas.
Mut oot mulle kuin myrsky jään,
rouva pakkasen ja viiman sään.
Jätä mut nyt,
sil' aikas on vihdoin täyttynyt!