Enhän mie poloinen poika
miesi varrelta matala
tohdi käydä taisteluhun
runokilvan koitteluhun,
näillä surkeilla eväillä,
mitättömin valjaineni.

Mikä ratsussa vikana?

Vaikka ratsuni ravakka
kuopii, hirnuu tallissansa.
Hepo mielisi menoihin
kovimpihin koitoksihin.
Kun vaan ohjastaa osaisin,
sopivasti suitsitella.

Tässäkö se pulma juuri?

Mutta selkään kun yritän
heittää herja hietikkohon.
Suistaa miekkosen murahan.
rutakkohon runteleepi.
Tai jos kaulasta silitän,
lempo näykkii leuallansa.
Myöskin korvansa koreat
lerpallensa lupsauttavi.

Arvokas on humma sulla!

Onhan kultaiset kaviot,
hopeaiset harjaksensa.
Silti siipensä sirommat
eivät kestä koitoksissa.
Toiset, tammatkin, tasaiset
korkealla kurvailevat.
Minun kaakkini kamala
pysyy maassa vatsallansa.

Vielä keinoja kehität?

Minkä tuolle nyt tekisin?
Kuinka saisin suuremmaksi
siivet saakelin sivakat
korkeuksiin kurkottavat .
Tuonne aurinkoon ajaisin,
kultapalloon ratsastaisin.
Tämän ratsuni ravakan,
konin maassa piehtaroivan.

Mutta jos sulat sulavat?

Mitäs siitä marmattaisin?
Siivet uudet kai rakennan,
sulat pistän paikoillensa.
Laitan lankusta laveat
siivet suuret, kestävämmät.
Kesto puuta kelpuuttaisin,
honkaa paksuinta peräti.

Sitten tervalla sivelen
höyhenissä pyörittelen.
Jopa näyttäisi hyvältä
siivet aivan aidommilta?

Antaahan ajan kulua.

Mitäs tässä tuskailen,
konin kuntoa kiroan.
Menköön matkoihin mokoma!
Ostan hienon härrävärkin
jolla taivaita tavoitan.
Nousen päälle pilvipeiton!
Sieltä katselen kaverin
kamppailua humman kanssa.