Kerran rakkauden siemenet kylvettiin,
kahden ihmisen sydämeen.
Ne sinne syvälle juurrutettiin
ja ne kasvoivat hiljalleen.
Se rakkaus yhdisti sydämet,
toinen toistansa rakastamaan.
Se kirvoitti esteet maalliset,
täällä yhdessä kulkemaan.
Onnen apilat sydämiin kasvoivat,
niitä hoitivat huolellisesti.
Nuo onnen apilat menestyivät
ja tekivät elämän rikkahaksi.
Oli auvoista elämä maallinen,
rakkaus kukoisti ihmeellisesti.
Se näkyi kasvoista ihmisten,
ne hymyilivät iloisesti.
Mutta myrskytuulet saapuivat
ja se repi heidän sydämensä.
Silloin onnen apilat kuihtuivat,
kun juuret vioittuivat.
Pikku hiljaa rakkaus kylmentyi,
tuli elämään katkeruutta.
Sen myötä kaikki sumentui,
ei näkynyt tulevaisuutta.
Niin särkyi rakkaus yhteinen
ja rikkoutui lupaukset, kauniit.
Nyt itkee sydämet, ihmisten,
jotka kerran rakastaa tahtoi.
