Olj lauantaepäevä niin laohkija, hellä
mielj kirree ja ankee olj immeisellä,
vuan mistäpä tuohonnii appuu löytee?
hullunlaella hyö paekasta toeseen töytee!

Nuo Uapo ja Tilta toesijjaan kahtoo,
sitä miettivät, mitähän toenen tahtoo?
Sannoo Uapo viimmennii: -Seon saonailta!
- Ka, niihän tuo taetoo, vastoopi Tilta.

Uapo pisteepi tulta jo kiukaan alle,
olo alakoo jo tuntua paremmalle.
Tuoksuu noki ja savu niin mukavasti,
että aeka jo kulluupi rattosammasti.

On palanna halakoo jo aekalaella,
alakaa saona olla jo kylypijee vaella,
männöö Uapo tuppaan ja Tiltalle tuumoo:
- Jospa lähetään naottiin lauantaehuumoo?

Kirreehän se onj vielä Tiltalla mieli,
sentään vilikkaasti laoloo kerkijä kieli:
- Eihän siellä ou varmasti kitkua ennee,
nii herkästi mulla piä kun sekasi mennee.

Mennee Uapo ja Tilta saonaan peräkannaa,
nyt on juhulan tuntu ei sanota sannaa,
niin hartaana kumpihi vuatteet heittee
sukukalleuvvet Uapo kourakuppiin peittee.

Tilta ottoo vettä ja vastat laettoo,
tulj kuuma lööly ei Tiltoo haettoo,
ovj aoki on vielä männöö kitkut ulos,
vastan huumoova tuoksu on hauvonnan tulos.

Johan nousevat laoteille hartahasti,
kiuas hohtoo kuumuutta sinnennii asti,
voe kun hik jo alakooki kihhoomaa,
alaku maestijaeset jo siinä kokia saa.

Kipon Tilta ottoo ja kuapassoo vettä,
heittee kiukaalle pikkusen yllykettä,
vuan Uapo sannoo: - No tuo eijoo mittee,
tokihan sitä saonassa tareta pittee.

Ottoo Tilta kiulusta täöteen kaohan,
jopa veiki Uapolta loekoeluraohan,
istualleen mies siitä kohottaotuu
jo huohottee rinta ja puhkuupi suu.

Jopa paokahtee kiuas ja kuumuutta sylykee,
Uapo kyhynyttee itteltään mahhoo ja kylykee,
jopa tuntuuhi tämä kuin syntii oes,
täältä ei kyllä ruahi lähtee poes.

- Vuan nakkoohan lissee löylyä vähän,
muutonhan myö jiävyttään paekkoon tähän!
Viskoo Tilta, kiuvas paokkoo ja ryskee.
-Tää se rinnasta poestoo limmoo ja yskee!

- Voe tokkiisa, sannoo Tilta jo tähän,
vieläkö tääki sinusta on liian vähän?
- Alakoohan tuo jo joltahhii tuntumaan,
outahan kun vielä vastan kätteeni saan.

Uapohi ottoo vastan ja nyt se alakoo,
siinä hakkoovat välliin selekee ja jalakoo,
vettä lissee heitellään kiukaaseen,
sitte hakkaavat kehuaan uuvelleen.

Ka, johan tuo alakoo tuntumaan,
kirreöttä eijoo mielessä ollenkaan,
Tiltan suu jo naoroo ja puheloo kieli,
on Tiltalla puhas ja virkiä mieli.

Voe tokkiisa, Tilta välillä huokoo,
ei tarvihe immeinen millonkoo ruokoo,
kun saes olla saonassa aenaesesti,
ja naottija aotuutta ikkuisesti.

*******
On lauvantaeilta rantasaonalla lahen,
istuu Uapo ja Tilta saonanportaella kahen,
on nii raokija olla, piäskyt itikkoo pyytee,
joku toesella rannalla virvellii syytee.

Pesty kylyvyn jäläkeen on selät ja mahat
eipä kummallakkaa ou mielet pahat
aevan hempijästi Uapo Tiltoo halloo
ja virveljmies vettee sualiikseen kalloo.

Lämmin kessäenen, kuulakas lauantaeilta
vein liplatus kuuluupi laeturilta,
paestoo aorinko, mehiläenen mettä hakkoo,
käen kukunta vaen kuuluu lahen takkoo.

.Voeko olla se suurempoo onnia kellää
kun sua naottija saonasta syvämmellään.
Niin naottivat aotuutta Uapo ja Tilta,
kaheltaan jokaikinen lauvantaeilta.