Kovakuoriainen rakastui toukkaan, joka
vastasi sen helliin tunteisiin.
Ei suuri onni kauvan kestä, muutos toukan vei.
Menetettyään armaan, toukan kotelon ääres
koki kuoriainen tuskan karvaan.

Elämässämme on monta suurta tuntematonta;
kotelo nyt avautuu josta perho ilmaantuu.
Perhon taholta juuri oli häiritty suru suuri.
Kuoriaista menetyksen tuska vielä haittaa, tahtoi
perhon niskan taittaa.

Se lensi luokse perhosen mutta huomasi silmät
toukan rakkahan ja säästi perhon rakkahan.
Oli uudenlaista kaikki, vain SILMÄT oli entiset
toukan perhoksi muuttuneen.
Päivän harmaan estääkseen oli katsottava
silmiin kestääkseen.

Onnistu se ei kaikille
- toisille ei riitä edes kaikki päivämme.