Mihin katosivat varit elamastani.
Mihin katosivat vuodenajat.
Elan hetkissa joista en aina
tieda edes viikonpaivaa.

Niin monet lampoiset paivat,
variloiston taika
ruskan aika, minahan
olen aina ollut
syksyn lapsi.

Nyt olen kuin
lapsi joka eksyksissa
katselee ymparilleen,
eika tieda
minka suunnan
valitsee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kuljin kuin ihminen,
joka kuvitteli
etta naki
vain pahaa unta,
kunnes todellisuus
se jysahti
lujaa vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mina annoin rakkaimpani
pois
sinun kotis se
ei ole enaa taalla
luonani.
Sina lahdit
enkeliksi
taivaan isan
joukkoihin.

Sinulle halusin
kauneinta,
olit minulle
kaunein.
Halusin, koska
sina ansaitsit kaiken
sen kauniin,
mita annoit
minulle elaessasi.

Sinun matkasi
se paattyi,
mina jatkan
taalla yksin
ja eksyksissa.

Ehka viela kerran
tulee paiva
etta hymahdan
jollekkin muistolle,
eika se enaa satuta.

Kauneimman vaikka
liian lyhyen hetken
sain kulkea rinnallas sun.
Jonain paivana se kaikki
rakkaus jota sinulta
sain kannattaa minua,
ja osaan siirtaa sen
muiston lahelle sydanta,
paikkaan jossa
muistan sinua ikuisesti.

Mina kiitan Jumalaa.
Kaikella minka han tekee
on tarkoituksensa,
vaikka sita ei aina
tahdo ymmartaa.
Ei silloin kun tuska tekee
liian kipeaa.

Mutta olkoon niin,
sainhan pitaa sinut luonani.
Sainhan rakastaa sinua
ja saada vastarakkautta.
Ja mina tiedan etta
sinun on hyva olla.
Enka halua unohtaa
paivaakaan jonka sain
elaa sinun kanssasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla