Kuuntelen korinaa luurangosta, joka joskus oli isä. Nyt on vain lintu köyristyneenä korkeareunaisen sängyn uumeniin. Sisko yrittää syöttää isälle kiisseliä. Minä takerrun äidin vaaleanpunaiseen torkkupeittoon.Odotan pelastavaa unta. Toivon unesta löytäväni elinvoimaisen isän ja vikkeläjalkaisen äidin. Todellisuus tekee kipeää.

Tutut esineet ilkkuvat ja huutavat hiljaisuuteen; Me vain olemme ja pysymme, emme hengitä, emme ole pehmeitä lämpimiä olentoja.Me emme välitä keitä täällä käy. Emme piittaa ketkä istuvat nojatuoleissa..
Ainoastaan äiti ja isä välittivät, odottivat, kaipasivat,huolehtivat,ottivat kädestä, halasivat, vilkuttivat hyvästiksi.
Nyt vain jääkaappi ääntelee kun lähdemme, taustalla isän sairaiden keuhkojen rahina..

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla