laumaa suurta samaa
yhtä olivat susilauma tämä
näille on luonnon järjestys
huomiselle kohdetta uutta
miettien yöpuulle vetäytyivät
antia eilistä sulattamaan kylläisinä
vaan riekaleesta viimeisestä
tukehduttavan ahneina
ajatellen tätä minä katsoin...
omaa lajiansa suihinsa ahtoi
raastoi herkkuna sydämen
josta tunteneet ei sääliä
suihin ahneisiin veri kuumana
pulppusi kurkusta höyryten
hyökkäsivät päälleen himoissaan
hetken saaliinsa ne vainusivat
esillä hampaat terävät työntyi
roikkuva kieli suupielistä
pensaikoissa noissa missä
susilauma nälkäinen
lymysivät houkat nuo

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla