On asfaltti kosteaa jalkojen alla
ja värikäs matto on tiellä.
Nyt lehtiä näen kaikkialla,
ne syksystä kertovat vielä.
Jos lehtien tarinan tietäisin
ja siitä kertoa voisin,
silloin varmasti viisas olisin
ja tunteista rikas oisin.
On lehtien elämä hetki vaan,
kevään tullen ne kaikki syntyy.
Kesän versovat kauniina loistossaan
ja syksyllä väri vaihtuu.
Ne värikirjona loistaa saa,
syksyn tullessa vielä.
Ihmisten ilona viipyvät taas,
juhlapuvussa, syksyn tiellä.
Jo syksyn lehtiä putoaa,
ne maassa säilyvät hetken.
Niin pian ne siihen lahoaa,
ja päättävät maisen retken.
Niin ihmisen elämä syntyy myös
ja kukoistaa hetken aikaa.
On kaikilla kiireinen arkityö,
ei ole lepoa lainkaan.
Vaan illalla väsymys yllättää
ja ihminen lepoa kaipaa.
Pois virtaa elämä – taakse jää,
mitä siitä ihminen saikaan?
On moni pettynyt elämään,
kun ehtoon aika on tullut.
Sydän itkee yhä tyhjyyttään:
tätäkö elämä on ollut!
Pian elämänpursi jo satamaan saa
ja päättyy vaellus mainen.
Kuin syksyn lehti, pois katoaa,
on turvapaikka vain Taivahainen!
