Eräänä aikana muuttui maa maaksi.
Siinä se loikoili kuukaudet, vuodet.
Vesi ropisi sen pintaanja tulisen polttava pallo pommitti sitä hohtavilla säteillään.
Piaan maasta pilkahti jotain pientä, pientä, mutta mahtavaa.
Vuodet vieri, aika pitkä, kuluminen jatkui ja pieni mahtava nousi ylväänä korkealle kohti tulipalloa.
Sieltä korkealta se tuumi, pohti ja naureskeli siittiöitä, jotka joskus pitkän kulumisen jälkeen nousisi ylös yhtä ylväänä, kuin hän.
Hän naureskeli heidän typeryyttään ja hillittömyyttään, mutta rakkaudella, jolla vain hän ymmärsi nauraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla