Taitelijan jäähyväiset.

Tänään kävin hyvästelemässä rakastettuni.

Puin päälleni punaisen pukuni, kampasin hiukseni huolellisesti
-sinulle.

Seisoin pitkää ovesi edessä, kuin silloin
ennen – vieläkös muistat?

”Tekö siinä”, tuttu ovivahti tervehtii ,
”kaikki ovat nyt lomalla!”
Käykää sisään käykää sisään ääni kehottaa.

”Tulin vain noutamaan joitakin tavaroitani pukuhuoneestani”,
vastaan ystävälliseen ovimiehen katseeseen.

Kävelin pukuhuoneeseeni kuten aina ennenkin, silloin
se oli kaksi tuntia ennen esiripun nostamista.

Tämä pieni huone muistuttaa minua epäilyksistäni,
peloista, sekä hurmiosta ennen astumistani estradille.

Tässä tyhjässä huoneessa pyydän anteeksi maskeeraajaltani,
kampaajaltani, sekä pukijaltani, jotka saattoivat minut
uskollisesti esiripun taakse valaen minuun luottamusta
tyyneydellään kaikki on hyvin.

Viimeisen kerran katson peiliin, kasvoni ovat valmiit,
kampaukseni täydellinen. Pukuni istuu moitteettomasti
viimeinenkin hakanen on kiinnitytetty.

”Lähdetään teidän majesteettinne”, aikani kehottaa.
Seisomme nelisin kulisseissa sydämemme lyövät yhtä.
-”Nyt, on sisääntulosi”, pukijani kuiskaa.

Huomaan seisovani etunäyttämöllä täsmälleen sen keskipisteessä.
Tässä lauloin Toscan aarian, vissi d´arte, vissi d´amore.

Hitaasti kuljen muistojeni näyttämöllä, jossa kaikki sankarini
ovat eläneet ja kuollet.

Kronologinen kavalkadi viiltää sydäntäni, kuin huutava railo
kiristyvässä talven pakkasessa.

Täällä minun viimeinen rooliharmoni huusi murtuneena ja nöyryytettynä
suureen ääneen...

Tämä viimeinen epätoivon huutoni… se tuntuu jääneen
riippumaan esiripun lukuisiin poimuihin, kullattujen
aitioiden nurkkiin.
-hengeksi näyttämön yläilmoihin, jonka alla olen tuhat
tuskaani esittänyt.

Tänään, tänään haluaisin kirota sinut koska olet vienyt rakkauteni,
ajan perheeltäni. Annoin sinulle nuoruuteni, kauneuteni,
vereni ja voimani,
-otit ne ahnaasti vastaan.

Ei, ei en moiti sinua, vastapainoksi annoit minulle maailman:
Maailman jota ilman en olisi selvinnyt,
-tästä maailmasta.