Tänäkin aamuna, heti herättyäni,
unen pöpperöisessä kehdossani,
tajuntani tuolla puolen viipyillen,
ojennan kättäni puoleesi sänkyä,
kuljetan hellästi sormiani
kehosi henkeäsalpaavissa maisemissa,
ja olen taas kerran kokematon kulkuri
keskellä vuoria, laaksoja, vuonoja,
ja taaskin minut valtaa hillitön halu
heittää pois kompanssini, kadottaa karttani,
jotten löytäisi tietäni sieltä koskaan enää pois.

Tänäkin aamuna kiitän
kaikkia mahdollisia jumalia ja haltijoita,
että olet yhä siinä lähelläni,
kiitän saada kuulla huountasi,
kiitän kuvitella sulokkaan käyntisi, kulkusi
unen sumuisen lammen poukaman poluilla,
kiitän aistia vienon villiviinin tuoksun
korvanlehtiesi varjoissa, niskatukkasi tyvessä,
kiitän jokaisesta, tästäkin uudesta päivästä,
kaikista onnen maustamista hellyyden hetkistä.
Rakas, sinua rakas, kanssakulkijani kaunis,
kiittämistäni kiitän yhdessä eletystä, yhteisestä ajasta,
elämästä: tuokiosta kahden ikuisuuden välissä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla