Anteeksi, jos tällä kertaa sinuttelen,
useimmiten olen pitänyt
sinuun etäisyyttä, sinut kieltänytkin,
mutta nyt haluaisin kiittää ja kehua.
Tattis, taivaanisä,
että sain taas herätä uuteen aamuun,
tihrustaa kylppärissä peilikuvaani,
todeta kasvoissani ajan kulumat,
yrittää hymyillä silti.
Tattis, taivaanisä,
että sain pistää pannun tulelle,
laittaa taaskin liian vahvat kahvit,
pistää kuppiin liian monta palaa sokeria,
köpötellä hakemaan aamulehdet
ja antaa aivojen vielä tovin nukkua.
Ei mitään uutta auringon alla tänäänkään:
sotia, irtisanomisjulistuksia, veronkiristyksiä,
poliitikkojen seliseli-vuodatuksia -
paljon he puhuvat sanomatta mitään.
Tattis, taivaanisä,
että sain taas tehdä elämäni inventaariota;
mitä ennen tein ja mitä jätin tekemättä,
ei ottanut arpaonni, moni rakkauskin rapisi,
orpona synnyin, evakkona elin -
kuolenko kunniatta kerran?
Kivistävän kertomuksen elämästäni loin.
Tattis, taivaanisä,
että nyt viimeinkin, vanhana naavanaamana,
sain kokea rakkauden: lahjan antaa ja saada.
Ja koska olen vain ihminen, ounastelen,
että tulen sinut kieltämään kerran jos toisenkin,
ja yhä uudelleen luulen ja luulottelen viisastuneeni,
olevani liiankin sivistynyt sinun oppisi omimaan.
Tattis, taivaanisä,
että olen ja tulen olemaan
yhä edelleen, rehdisti, heikko ja houkka.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla