putosin, mutten tiennyt kuinka alas vajosin, ennen kuin aloin kiivetä ylös, matka kesti vuosia.Ensin sinä näytit minulle kuinka kaunis on tie, poimit minulle kaikki kauneimmat kukkaset, näytit kuinka paljon rakastat, kannoit minua käsivarsillasi, ja kun nälkä yllätti, sinä annoit minulle oman leipäsi.Se oli kuin unesta, mutta kun minä kompastuin, minä putosin, ja alas vajosin, ja kun minä katsoin ylös ei sinua näkynyt, ei kukkasia, ei tietä, ei käsivarsia, ei leipää...en pystynyt nousemaan,mutta silloin minä näin hänet joka minut nosti ylös, näytti minulle tien jota olin kulkenut, näytti käsivarret jotka kantoivat toista, kukkaset, joista olit tehnyt kruunun, leivän, jota pidit kädessä.ja silloin minä heräsin, ei tämä ollut unta ei tämä ollut satua.tämä olikin totta. Hänen matkaan minä lähdin, tie ei ollut kaunis, kukaan ei minua kantanut, en minä saanut kukkia. Mutta minä luotin ja minä rakastin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla