Toipilaan rukous
Minä sanoin: ”Kesken päivieni minun pitää mennä Tuonelan porteista.
Jäljellä olevat vuoteni on minulta riistetty.”
Olen sanonut: ”En saa nähdä Jumalaa elävien maassa.
Lakkaamisen maan asukkaiden parissa en saa enää katsoa ihmisiä.
Minun asumukseni on purettu ja viety minulta pois niin kuin paimenten teltta.
Kankaankutojan tavoin olen käärinyt elämäni kokoon,
loimilangoista minua leikataan irti.
Päivänvalosta yöhön asti sinä annat minua pois.
Olen tyynnytellyt itseäni aamuun saakka.
Niin kuin leijona, niin hän jatkaa murskaamalla kaikki luuni.
Päivänvalosta yöhön asti sinä annat minua pois.
Niin kuin tervapääsky, bulbuli, niin minä sirkutan;
minä kujerran kuin kyyhkynen.
Silmäni ovat kaihoten katsoneet korkeuteen:
’Oi Jah olen sorrettuna. Asetu puolustamaan minua.’
Mitä minä puhun, ja mitä hän on minulle sanova?
Hän itse on myös toiminut.
Minä vaellan vakaasti kaikkina vuosinani sieluni katkeruudessa.
’Oi Jah sen vuoksi pysytään elossa; ja kuten on jokaisen laita, siitä on henkeni elämä.
Ja sinä palautat minut terveeksi ja olet varjeleva minut elossa.
Katso! Rauhaksi minulle oli se, mikä oli katkeraa, niin, katkeraa;
ja sinä olet kiintynyt sieluuni ja olet sen säästänyt hajoamisen hautakuopasta.
Olet näet heittänyt kaikki syntini selkäsi taakse.
Sillä ei Tuonela voi sinua kiittää, ei kuolema voi sinua ylistää.
Hautakuoppaan menevät eivät voi katsoa toiveikkaina sinun totuudellisuuteesi.
Elävä, elävä, hän sinua voi kiittää
niin kuin minä voin tänä päivänä.
Isähän voi antaa tietoa omille pojilleen sinun totuudellisuudestasi.
Oi Jumalani, käy pelastamaan minua, niin me soitamme valikoituja kielisoitinkappaleita
kaikkina elämämme päivinä Sinun ylistykseksi.’”
