Kevään koivu ahkeroi.
Oksien sormet uurastaa urput pienoiset.
Lehden vihreyttä, kasvua,
luonnon taidetta,
elämän herkyyttä kesässä.

Enää ei syki kesä lämpöinen
auringon valo säteineen.
Poissa on myös
syksyn lehdet kullankeltaiset,
syksyn hiljaiseen lepoon vaipuneet,
kesän kaipaus syvällä.

Sateiset märät illat ovat
mustaakin mustempaa, kun
kylmä sade piiskaa alastomaksi
käynyttä maata armottomasti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ei lunta vielä valoa antamassa.
Syysmaiseman harmaata maisemaa ja
tunnelmaa jo koputtaa totuus valkoinen.
Suvi kun oli muisto jo vain,
Ne suljemme kätköhön sydämen.
Kun talvi tulee ja maa on puolittain valkoinen,
kauniit kiteet pysyviksi jää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla