Sanoja ei ole paljoa,
siksi kirjoitan sinusta, surustani.

Minun piti koota sinusta runokirja,
koska ajatuksia on niin paljon paperilla.

Kun sanoja ei ole puhuttavaksi,
paperille on helpompi kertoa murheensa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Muistelen kuinka helppoa sinulle oli kirjoittaa,
ikävän tullessa on helpompi kertoa surunsa äänettömästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuinka joka päivä törmään asioihin,
jotka muistuttavat sinusta.

Surulla ei ole aikaa ei paikkaa,
kyyneleet tulevat kuin puhdistava sade.

Ehkä nyt vasta osaan tehdä surutyötä,
olen tavallaan vasta alussa,
vaikka kymmenen pitkää kuukautta
olen itkenyt, tuntuu etteivät
kyyneleet ehdy.

Minä muistan rakas kuinka ensimmäiseksi
rakastuin sinun silmiisi.

Ne olivat niin lempeät, niin kiltit
sinun sielusi peili.

Sinun silmiesi lempeä katse,
niistä näkyi rakkaus, kaikki tunteet.

Minusta tuntuu että nuo lempeät silmät
seuraavat minua loppuelämäni.

Ne huolehtivat ja valvovat,
minulle tulee rauhallinen olo
kun tiedän että edelleen rakas
huolehdit.

Varmasti valvot etten kompastu.
Tuntuu että sinä olet läsnä.

Tänään olen tuntenut sinut,
vaikken aina muista piirteitäsi,
minä muistan lempeät
siniset silmäsi.

Ne ovat kuin kiiltävät jalokivet,
joiden säihke ei koskaan sammu.

Rakkaani vaikka sinua ei ole,
niin sain tuntea aitoa rakkautta,
vaikkakin lyhyen aikaa,
lyhytkin rakkaus,
mutta että se oli niin väkevää...

Sinä rakas sanoit kerran ennen tapaamistamme,
että olisit mieluummin ollut loppuelämän
yksin jos sitä oikeaa et olisi löytynyt.

Mutta rakas me löysimme toisemme,
vaikkakin onni oli suotu
vain hetkeksi.

Mutta rakkaus, se ei mene pois,
vaikka sinä rakas nukuit pois.

Kiitos että annoit, ja minä sain
antaa sinulle parhaimmat
vuotemme.

Sitä suurta rakkautta sinä olit hakenut,
kuten minäkin...

Enkä halua lopettaa tätä kyynelillä,
vaan onnellisena.

Sillä rakas nämä ovat onnenkyyneliä,
sillä teit elämästäni rikkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla