Pieni poika ja pieni tyttö kävelivät metsässä,oli hämärää.
Metsän polut jatkuivat ja jatkuivat,tuntui kuin ne eivät loppuisi koskaan.

Kuu alkoi jo laskea ja niin loppui valkea,
miten nyt nähdä eteenpäin,miten nyt päästä kotiin.
Lapset itkivät ja heitä pelotti.

Istuivat suurelle kivelle,menivät lähekkäin ja itkivät pelosta.
Yht´äkkiä kaiken pimeän keskelle syntyi kirkas valo, joka tuli vain läheni lähenemistään.
Hetkinen... Valohan on... Poika katsoi entistäkin tarkemmin:
Uskomatonta.. Voiko se olla... poika ihmetteli.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt tämä outo valo seisahtui heidän eteensä ja sanoi:
Älkää pelätkö, olen teidän suojelusenkelinne,saavuin auttamaan teitä.
Näytän teille tien kotiin ja valaisen polun säteilläni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kotiin päästyään lapset kertoivat heti äidilleen tapahtuneesta,
mutta äiti ei tietenkään uskonut heitä, vaan sanoi: Olette vain hirveän väsyneitä,nyt on levättävä.
Lapset uskoivat näkemäänsä ja siitä päivästä lähtien,
ennen nukkumaanmenoaan he rukoilivat ja kiittivät tätä kaunista enkeliä, heidän pelastuksestaan.

Meillä kaikilla on oma suojelusenkelimme, hän saattaa saapua silloin,kun vähiten sitä odotat.
Hän suojelee elämäsi tiellä ja valaisee pimeällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla