Ulos, ulos hengittämään
saa viima viheltää korvissa
kylmän kirpeys kasvoilleni
alan sulaa, lämpiän, hengitän
Vedän henkeä, syvään,
kaupunki kuin huokauksin vastaisi
Askellan rotvallin reunoja
sieraimissa vielä vastalasketun
asfaltin kirpakka haju
Suuntaan kulkuni ohi Finlausonin
On hiljainen yö, uneton ja musta
Satakunnan sillan yllä hehkuu
uudet valaisimet keltaisina
Nojaan kaiteen yli koskeen
vesi on mustaa ja kiiltävää
kuljetan mieltäni pitkin
kosken pintaa, rantoja
Ajattelen kohti Hämeensiltaa
seestyneenä kohti Pyhäjärveä
Tämä on minun yöni maailma
täysikuu valo
mustien pilvien keskellä
Kosken kohinassa on lauluni
suruja eri soinnuissa kepeästi
tämä on maailmani sen käsitän
Odotan tuon mustan pilven
vettä valossa huuhtovan
Ulos kaikesta...ulos ikävästä!
Vähän on niitä jotka ovat arvoisia.
Vähän on heitä jotka iloitsevat.
Paljon on murheen ja katkeruuden omistajia.
Tässä kaikessa on kuitenkin se hyvä,
että sitä katkeraa mieltänne
ette saa viimeiselle matkalle mukaanne.
Minäpä saan iloita ja olla onnellinen,
sitä ei kukaan voi minulta riistää!
Et sinäkään!
Ulos kaikesta...ulos ikävästä!
Vähän on niitä jotka ovat arvoisia.
Vähän on heitä jotka iloitsevat.
Paljon on murheen ja katkeruuden omistajia.
Tässä kaikessa on kuitenkin se hyvä,
että sitä katkeraa mieltänne
ette saa viimeiselle matkalle mukaanne.
Minäpä saan iloita ja olla onnellinen,
sitä ei kukaan voi minulta riistää!
Et sinäkään!
