Saisimpa laittaa kotini keskelle honkain,
jäisin kunnaille vihreän kullan!

Kuulisin silloin kuinka puut huminois,
katsella saisin miten taipuilis oksat!
Ojentuis ne tuulessa siniseen iltaa,
laulujaan soittais tuulien kannel.

Kuulla saisin salaisuudet honkain
kertoilis ne tarinaa aikain takaa.

Nähdä saisin kuinka janoissaan
oksat kohti sadetta ojentuis.

Auringossa puhkeis ne tuosulauluun,
suloisempaa oisko mikään kuin
tuoksu mäntyin ja kanervamaan!

Nähdä josko sais siemenet kypsän iän,
kylväis tuuli ne sijoilleen silloin,
katsoisin kuinka juurilleen asettuis,
noin ne yhdessä uneen karkelois
ja maa kellastuis.

Eipä syksy vihreää vihannoi,
vaan ylös katsoisin ja hyvästit jättäisin.
Noin latvustot himmenis, hiipuis,
harmaisiin pilviin huippunsa kaartain.

Laskeutuis lumi hellästi hiljaa,
peittyis oksat untuvavaippain sisään.

Olis mulla talven yli ikävä tuoksuvaa vihreää!
Jopa harmaan yli unelma kantais,
niin taas koittais kevät, luonto iloon elpyis!

Jo pistelis tuoksut aisteja, metsä uuteen yltyis,
ja kaikki elämä iloon aukeis.

Sais lämpö tuulten taas hongat humajaan
ja kanervat kohottais kellojaan.
Jo tuoksuu, kukkii ihana Isänmaa,
ja olis kotini keskellä ihanuuttaan!