Aamukahvipöydässä hyvin usein

hellät silmäni kehoasi kiertää,

kun paikallissanomiin uppoudut

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

ja lukulasiesi lävitse tihrustat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuosien virrat vuoleskelivat

kasvoihimme karut merkkinsä,

pelto-ojista tulikin vuonoja

liian, ehkä liiankin, varhain.

Nyt kahvikupponen väpäjää

nakkisissa sormissani,

unohtelen usein sinulle sanoa:

rakastan, sinua rakastan...

Näethän sen teoissani kuitenkin.

Vakaa, vanha vonkaaja,

sinulle olen ja haluankin olla,

kun elämäni ovaalilla

loppusuora jo alkaa aueta.

Vähän ja harvoin on voimia

sinua helliä tarpeesi mitoin,

jotta päivinä monen monina

ilo rakkauteni lahjoista

läikkyisi lanteittesi liikkeissä.

Yhä tyydythän siihen, että

aamukahvipöydässä hyvin usein

hellät silmäni kehoasi kiertää?

Kokemuksen syvä rintaääni kuultaa 10.07 kommentista, noinkin voi olla.

Runoarvosteluksi annan 8 pinnaa siitä että aihe on hyvin monille varsin osuva. Kotoinen lämmin tunnelma on kerronnassasi. Olet mies, joka ei tule jäämään yksin rannalle ruikuttamaan

Vierailija
Vierailija
Vierailija
Vierailija

Kyllä vanhatkin ihmiset rakastaa, sydämellä ja sanoilla ja teoillakin jos voimia riittää

Voi voi kyllä rakastaa vanhuksetkin, kypsästi, kepeästi, villistikin välillä.

Jeeeee...joka vuosi, jos ei ihan joka kuukausi.

Kerran tällä vuosituhannella, ja hyvää teki

Siitähän sitä iloa riittää loppuelämäksi.  Kihihii...

Sisältö jatkuu mainoksen alla