Kaunis kesäinen aamu tunkiolla
kanalauma ahkera kuoputtaa.
Kaikki siinä he ahkeroi sovinnolla,
tosin tunkio hieman tuoksahtaa.

On kukko ylväästi korkeimmalla
kirjavia sulkiaan kohentaa.
Sitten äänellä kauas kantavalla,
komeuttaan kaikille kuuluttaa.

Kana-rouvat katsovat ihastellen,
tuota herraansa komeaa, mahtavaa.
Jokainenhan tietysti, mielistellen
tahtoo kukon tunteisiin vaikuttaa.

On yksi kanoista huomannut,
madon mehevän, herkullisen.
kukko sen kuitenkin siepannut
herkun kurkkuunsa nielaisten.

Siitä kana suuttuu ja kiukuissaan
se rohkeuttaan haluaa näyttää,
Kukon kimppuun arvaamatta käy
ja nokkaansa terävää käyttää.

Kukko äänensä kohta korottaa
kiekuu niin että maailma kaikuu,
kanat tuota tuokion kuuntelee,
hiljaa nyt onkin kaikkien suu.

Yksi kanoista silloin kehaisee:
-Kukon hommelit hoidan kyllä,
olen ylivertainen kaakattaja
kukot ei niihin taitoihin yllä.

Kanalauma alkoi riemuissaan
kukko- raukkaa hakkeloimaan,
siltä heltat, kannukset revittiin
alkoi kukolla korvat soimaan.

Tunkiolta kukko pois häädettiin
jäi jäljelle paskan katku.
Eivät kanat sitä tajunneet
ilman urosta suku ei jatku..