Minä olen tehnyt elämästäni
itselleni vankilan.

Huomaamattani elinalueeni on kutistunut,
olen palannut vanhaan, kertaalleen epäonnistuneeseen.

Minä herään huoneessa, missä on kalterit,
minulle ei aina edes puhuta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ulos pääsen todella harvoin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen estojen ja pelkojen piirittämä,
tuntuu että kaikki olemme.

Yöt ovat helpoimmat,
päivät pahimpia.

Minun oma vankilani on kauempana,
mutta valitsin tämän, koska pelkään olla yksin.

Joskus jaettu vankila, jaettu "hulluus"
on parempi kuin menettää kontrollinsa yksin.

Minua on alkanut ahdistaa ikkuna,
miksi sitä ei voi avata.

Mutta ystäväni, hänen pelkonsa asuvat pihalla.

Öisin ne ovat poissa, muun ajan ne ovat olemassa,
vaikkeivat fyysisesti, niin pelot
ovat pään sisällä.

Minun pääni sisällä on paljon pelkoja.

Siellä asuu syyllisyys, mille ikävä ja toistuvat
tuskatilat tekevät seuraa.

Minulla on paljon pelkoja, siksi olen vanki
vieläpä vapaaehtoisesti.

Minulla on sellitoveri, hän on ystäväni.

Me molemmat elämme tätä rangaistusta,
24h/7 ja joskus tämä ottaa lujille.

En tiedä vahvuuttani, en murtumispistettäni.
Minä odotan vain aamua, ja kahvia.

Tuntuu että tuo kuuma neste aktivoi,herättää minut.

Minä alan heiketä.
Päivä päivältä voin huonommin.

Mutta minulla ei ole pelastustietä.
Pelot ovat tehokkaita lukkoja.

Minä en tiedä mistä löytyisi apua.
Minun pelkoni ruokkivat toisiaan.
Joka päivä ne kasvavat, ja niitä
tulee lisää.

Minä olen kadottanut itseni,
minuuteni.
Minä koitan kamppailla,
mutta pelkään,
että joskus minä
herään, mutta jotain minussa
on nukahtanut ikuisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla