Auetessa uuden aamun
suruvettä nieleskelen
mietiskelen mistä;

yönkö sylistä sieltä
kevätriemun tuskasta
aamukasteen hetkestä

lehtipuiden mahlasta
kauneudesta katoavasta
syvän sinen silmästä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

tuulen tuomasta pilvestä
vihmoo sade taivainen
täyttyy silmäin kyynelin

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elämässä usein suremme, milloin mistäkin. Kun surumieli tai vaikka vain apeus, jonkun menetys tuo noita kyyneleitä, sitä kuvaa tämä piskuinen puhuva runo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla