Hän oli vasta mieheksi varttumassa,
kasvoi yhdessä yössä esivallan käskystä
reppu ja kivääri olalle,
rämpimään soilla, palelemaan hangilla,
pelko ei jättänyt vartiomiestä,
partiomatkalla nälkä mukana,
kuumuus hiersi kantapäissä,
sääsket rokottivat malariaa
-- ja kaikessa sodan savupilvet yllä.

Tuli vihdoinkin elämän vuoro.
Tehtaat jyrisivät, kynnettiin,
veistettiin uutta kurkihirttä,
leipää oli saatava pieniin suihin,
oli muututtava isäksi, puolisoksi
ilman terapeutteja
-- ja kivääri oli unen pieluksella.

Tiimalasin hiekka valui nopeasti
ja vei läheiset mukanaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näinkö pian tuli vanhuuden vuoro?
Siniristi liehui vapaassa maassa,
ihmiset kulkivat ohi,
kiire kulki heidän kannoillaan,
siinä hän pyöri ihmetellen
helppoa elämää,kaiken runsautta
-- ja unet kulkivat juoksuhaudoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanha mies, kumarainen
kantoi taakkaa joka ei ollut hänen omansa,
käsien hermoista nousi sirpaleita,
sydämestä kasvojen uurteisiin,
jalat kieltäytyivät kulkemasta,
silmissä huojui eletty elämä.
Siellä veljet etsivät sauvojaan
-- ja juhlapuheissa oli kauniita sanoja.

Veteraani kantoi taakkaa
jonka painoa ei osattu keventää,
se oli vietävä yksin viimeiselle portille
eikä se taakka ollut hänen omansa
-- se oli uhri vapaan isänmaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla