Ehkä jonakin päivänä
hän huomaa kyyryssä kulkevan vanhuksen.
Ja vuokratalojen pihoilla kirmaavat lapset.
Kunhan hän ensin laskeutuu bisneshissillä
korkeuksista.
Tulosvastuullisesta tornista.
Inhimillisyyden eteiseen.
Eivät he almuja pyydä.
Vaan mahdollisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hannele
Onneksi en ole nimeäni laittanut,vaikka olen aina luulllut, että voi.
Selvästi tuosta näkee , että on vastannut runostasi eikä sitä suinkaan kirjoittanut

Kaunis omipi kasteinen helmi.
Hyvin rakentaa ja riimittää.
Mutta hukassa on verbi,
minä osaan rakastaa.

Kliseiset kuvat, riisto ja huoli,
talouden rakenteet, kumoon
potkittu vanhuksen keinutuoli.
Miksi me näitä runoilemme,
emme käy kiinni tositoimiin,
rakasta ja raivoa?

akkajakissa 20121017

Sisältö jatkuu mainoksen alla