Uin täysin tietoisesti syvissä mustissa joissa, jossa pimeys on himoni ja pelkoni.
Pitelen, taistelen, tarraan oksaan, jottei kaipuun virta minua vie kohti synkkyyden syntisen intohimoa, joka repien huutaa luokseen; tuo yön omituinen kulkia salaperäinen.
Oksan juuret pettää, en pelkää, vaan antaudun virran pyörteeseen.
Kiihkosta sydämeni pysähtyy, ruumiini kylmenee ja vereni virtaa, mikä tuntuu hyväileviltä viilloilta valkoisella ihollani.
Kuulen kutsun yhä lähempää, olen onnettoman onnellinen.
Hukkunut kanssasi jokiin, viereesi nukkunut...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla