Keksipohjaisen kakun makua on helppo vaihdella maustamalla pohja eri tavoin. Ja päällekin voit laittaa lempimarjojasi, vaikkapa puolukoita.

10–12 palaa

Pohja
150 g Marie-keksejä
75 g voita

Täyte
4 liivatelehteä
250 g valkosuklaata
3 dl kuohukermaa
250 g turkkilaista jugurttia
1 tl vaniljasokeria
½ dl appelsiinimehua

Päällys
marjoja esim. vadelmaa, punaherukkaa, mansikkaa
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

  1. Valmista pohja. Laita irtopohja­vuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivin­paperi. Murenna keksit hienoksi ja lisää joukkoon sulatettu voi. Taputtele seos vuoan pohjalle.
  2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa.
  3. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon jugurtti ja vaniljasokeri.
  4. Kuumenna appelsiinimehu kattilassa ja lisää joukkoon puristetut liivatteet liukenemaan.
  5. Yhdistä kermavaahtoon sula valkosuklaa ja liivateseos. Kaada massa vuokaan ja anna kakun hyytyä jääkaapissa 2–3 tuntia tai seuraavaan päivään.
  6. Kiehauta päällystä varten vesi ja lisää joukkoon hyytelösokeri. Anna seoksen jäähtyä muutaman minuutin ajan. Koristele kakku marjoilla ja lusikoi niiden päälle sokerilientä kiilteeksi.

Ohje: Leipuri Pauliina Uimonen, kahvila-konditoria Soroppi, Puumala

Muista myös nämä kakut

Suloiset macaron-minileivokset tehdään mantelijauhosta, joten ne ovat ovat gluteenittomia.

Macaron-minileivokset

16 kpl

  • 150 g mantelijauhetta
  • 3 ½ dl tomusokeria
  • 2 tl perunajauhoa
  • 3 valkuaista
  • ½ dl sokeria
  • 1⁄4 tl suolaa
  • 1 tl haluamasi väristä, jauhemaista elintarvikeväriä

Täyte

  • esim. sitruunatuorejuustoa, lemon curd -tahnaa tai hasselpähkinälevitettä
  1. Kuumenna uuni 130 asteeseen.
  2. Siivilöi mantelijauhe tiheän siivilän läpi. Mantelijauhetta jää jäljelle noin 125 g. Ota talteen karkea mantelijauhe ja käytä se jossain muissa leivonnaisissa. Sekoita hienon mantelijauheen joukkoon tomusokeri ja perunajauho.
  3. Erottele valkuaiset ja vatkaa ne kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri ja suola sekä elintarvikeväri. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on notkeaa ja kiiltävää. Siivilöi manteli-tomusokerijauhelma valkuaisvaahdon joukkoon.
  4. Lusikoi taikina pursotuspussiin. Purista pussista leivinpaperin päälle pieniä, noin 3 senttiä halkaisijaltaan olevia kuoria. Anna kuorien kuivua huoneenlämmössä puolen tunnin ajan ennen paistoa.
  5. Paista macaroneja uunissa noin 15 minuuttia. Jäähdytä kuoret ja irrota ne varovaisesti uunipelliltä.
  6. Macaronien täytteeksi sopivat esimerkiksi sitruunatuorejuusto, valmis lemon curd -sitruunatahna ja hasselpähkinäkaakaolevite. Levitä täytettä macaronin tasaiselle pinnalle ja paina varovasti toinen kuori kanneksi.

Gluteeniton brita-kakku täytetään raparperilla, mansikoilla ja maustetaan vaniljarahkalla. Tällä herkullisella kakulla hurmaat taatusti vieraat!

Raparperi-brita

10 palaa

  • 125 g voita tai leivontamargariinia
  • 1 dl sokeria
  • 3 keltuaista
  • 1 ½ dl (75 g) mantelijauhetta
  • ½ dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kardemummaa
  • ½ dl maitoa

Marenki

  • 3 valkuaista
  • 1 ½ dl sokeria

Täyte

  • 2 raparperinvartta
  • 2 dl vettä
  • ½ dl sokeria
  • ½ l mansikoita
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 prk (200 g) vaniljarahkaa
  • 1 rkl sokeria

Tee näin

  1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
  2. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset yksitellen samalla vatkaten voi-sokerivaahdon joukkoon. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi maito. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle 25 x 30 senttiseksi levyksi. Käytä apuna mantelijauhoja.
  3. Paista kakkupohjaa 10 minuuttia.
  4. Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri. Vatkaa kunnes vaahdosta tulee jämäkkää ja kiiltävää. Ota kakkupohja uunista ja levitä marenki aaltomaisesti kakun pinnalle. Jatka paistamista noin 15 minuuttia eli kunnes marengin pinta on saanut hieman väriä.
  5. Valmista täyte. Leikkaa raparperit viiden sentin pätkiksi. Kuumenna vesi kattilassa. Lisää joukkoon sokeri. Lisää raparperit, kun sokeri on liuennut. Hauduta raparpereja muutama minuutti ja nosta ne pois liemestä, kun ne ovat hieman pehmenneet. Lohko mansikat. Vatkaa kerma kuohkeaksi ja lisää joukkoon rahka ja sokeri.
  6. Täytä kakku juuri ennen tarjoilua. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Levitä kermavaahtoa ja päälle mansikoita ja raparpereja. Nosta toinen levy päälle ja jatka täyttämistä. Koristele pinta mansikoilla ja raparpereilla.