Etlehti.fissä käynnistyy Sirpa Pietikäisen blogi: tarjolla on ihmettelyä, joskus suuria murheita, uskoa parempaan tulevaisuuteen, pieniä oivalluksia usein lainana muualta ja muilta, sopivassa määrin maailmanangstia ja optimismia.

Olen isäni Erkin tahdosta Sirpa ja häneltä tulee myös sukunimi sekä karjalainen välittömyys yhdistettynä myönteiseen elämän asenteeseen. Toinen nimi Maria perintöä kummaltakin isoäidiltä. Iloisenhäjyn toinen puoli härmäläiseltä Sylvi-äidiltäni: tahtoa, vakavuutta, rakkautta luontoon, körttiläistä nöyryyttä sekoitettuna elämän jatkuvaan hämmästelyyn. Ihminen on niin itse ja kuitenkin vanhempiensa ja heitä edeltävien sukupolvien geenien ja meemien summa. Itsellisyys tuo vastuuta omista valinnoista sekä vapautta valita elämänsä suuntaa; samalla historian jatkumo antaa kiitollisuutta siitä mitä sai, ripauksen sallivuutta epätäydellisyyksilleen, rajat vapaalle tahdolle sekä kokonaisuuteen kuulumisen tunteen.

Elämääni on työ Euroopan parlamentissa. Intohimo, tapa rakastaa kollektiivisesti ja etuoikeus saada tehdä asioita joihin uskoo. Ehdoton etuoikeus, josta iloitsen joka viikko.

Kannan huolta apua tarvitsevista ihmisistä, eläimistä, luonnosta, talous- ja muiden järjestelmiemme kestävyydestä, tulevaisuudesta ja kyvystämme ratkoa asioita yhdessä yli tämän hetken mielipiteidemme ja etujemme. Demokratiassa kun saa niin vähän ja hitaasti aikaan. Ongelma useinkaan ei ole tiedon tai ratkaisukeinojen puute vaan kykymme astua ajattelulaatikoistamme ulos. Toisten kunnioittaminen, yritys ymmärtää ja sovitella yhdessä ovat kuitenkin mielestäni ainoat keinot, joilla voimme yrittää tehdä elinkelpoisen huomisen. Siihen, kykyymme oppia ja ratkoa uusia ongelmia uskon vahvasti. Useimmiten. Elämä on vähän niin kuin siivousta: valmista ei tule, mutta silti kannattaa yrittää

Yhtälailla arjessa vierellä kulkevat äiti, Tapio, kolme korat kissaa sekä joukko ystäviä ja elämää auttavia ihmisiä. Yhteisen joulun jäljiltä kulkemassa kaikki vuoteen 2015. Olen onnellinen, kun vielä voin pitää 90-vuotiasta äitiäni luonani osana elämääni. Yli parinkymmenen vuoden taipaleen jälkeen Tapio alkaa tunnistaa aivoitukseni ja kissoilta se tuntuu aina käyvän varsin luontaisesti. Ymmärrys ja viestintä sanojen tuolla puolen tuo elämään voimaa. Hyvien ystävien kanssa se luontuu lämmöllä, pitkän ajan kuluttuakin puhelimessa puhe soljuu edellisestä hetkestä.

Asun keskiverto kotiunelmaa Hämeenlinnassa omakotitalossa melkein järven rannalla. Naapurustoni ja lenkkeilymaastoni on Aulangonpuiston polut ja uimarannat, kansallismaisema, ylellistä yhteistä omaisuutta parhaimmillaan. Tonttia hoidan samalla suurpiirteisellä tehokkuudella millä laitan ruokaakin. Molemmat ovat rentoutumisen tapojani.

Taiteilijan tyttärenä taide on mieleni avaaja ja kokemisen tapani, joita ilman en voisi olla kuten en ilman kirjojakaan. Toisten sielun lahja ja näkemisen tapa käytössäni. Arkeen uppoaa myös riitoja ja rakkautta, tv-sarjiksia, suurisydämmisyyttä ja pikkusieluisuutta, kissanhiekan kuskausta, kauppareissuja, siivoamattomia nurkkia ja keskeneräisiä töitä. Sitä samaa mitä kai meillä kaikilla.

Siitä ja muusta lisää vuonna 2015 - jonka toivon olevan sinulle kohtuullisen onnellinen.

Sirpa Pietikäinen on ET-lehden uusi bloggaaja. Tervetuloa lukijaksi!