Yhteis­kunta, jol­la ei mu­ka ole va­raa arvos­tavaan ja yksi­löl­liseen vanhus­ten­hoitoon, on se­kä epäon­nis­tunut et­tä valheel­linen, kir­joittaa yliopistonlehtori Jo­hannes En­roth.

Suu­resti arvos­ta­mani, moni­puo­linen ja san­gen kor­keaan ikään eh­tinyt kulttuu­ri­hen­kilö kir­joitti kulu­neena ke­sänä suu­reen päivä­lehteen ko­lumnin otsikolla "Mitä hyö­tyä mi­nusta enää on?". Vaka­vasti sairas­tellut kirjoit­taja kä­vi lä­pi koke­muksiaan ja pohdis­keli, on­ko hä­nen pal­jon ra­haa ja mui­ta resurs­seja vaa­tinut hen­gissä pitä­mi­sensä ol­lut yhteis­kun­nalta jär­kevää toi­mintaa.

Ko­lumni pysäh­dytti ja vä­hän järkyt­tikin; mi­tä teke­mistä hyö­dyllä tai järke­vyy­dellä on ihmiselämän ar­von kans­sa? Saman­laisia tunte­muksia he­rätti vuosi­kym­meniä sit­ten hauta­ki­vessä näke­mäni muisto­ki­rouksen ta­painen: "He li­ved a li­fe of going to do, and he died with not­hing done". Mil­lä mittarilla si­nun elä­mäsi tai mi­nun elä­mäni arvo­tetaan, ja ku­ka tai mi­kä kat­soo olevansa oikeu­tettu sen te­kemään? Pitäi­sikö van­halla ihmi­sellä ol­la huo­no oma­tunto sii­tä, et­tä on vie­läkin hen­gissä ja enemmän tai vä­hemmän mui­den ar­moilla, pelk­kä ku­luerä budje­teissa?

"Kun olemme aikanaan yhteiskunnan näkökulmasta antaneet itsestämme kaiken hyödyn, meistä ja vaivoistamme on vain haittaa."

Yhteis­kunta sy­leilee ja ku­ristaa mei­tä kaik­kia sa­malla ta­valla. Lap­sina ja nuo­rina meis­tä on lähinnä "haittaa", kos­ka mei­tä täy­tyy kal­liisti kou­luttaa, jotta meis­tä edes muu­taman vuosikymmenen ajan olisi jo­tain "hyötyä".

Sit­ten oppi­vel­vol­li­suu­temme vaih­tuu hyöty­vel­vol­li­suu­deksi. Kun olemme aikanaan yhteis­kunnan näkö­kul­masta an­taneet kai­ken hyö­dyn, min­kä meis­tä ir­ti saa, meis­tä ja kai­kista vaivois­tamme on eh­kä pa­rin tai huo­nossa tapauk­sessa kol­men vuosi­kym­menen ajan vain hait­taa. Mut­ta täy­tyyhän meil­lä kaik­kien velvol­li­suuksien jäl­keen ol­la "hait­taoikeus" en­nen kuin kuolemme pois. Eh­kä kyynis-anar­kis­ti­sesti sa­nottu, mut­ta kyl­lä jo­kaista ih­mistä täy­tyy lop­puun as­ti puo­lustaa yhä tylym­mäksi käy­vää yhteis­kuntaa vas­taan.

"Elämä on niin suuri asia, että se ei saa olla jatkuvaa tekemistä.  Missä välissä ehtii vain olla, itseään varten?"

Me teem­me monen­laisia asioita, jois­ta on hyö­tyä yhteis­kun­nalle. Ai­van var­masti jo­ku muu te­kisi ne yh­tä hy­vin tai pa­remmin; ku­kaan meis­tä ei yhteiskunnan näkö­kul­masta ole korvaa­maton. Mut­ta si­tä muu­ta ih­mistä, jo­ka te­kisi ne sa­mat asiat, ei ole ei­kä tu­le. Yhteis­kunnan näkö­kulma tai vaati­mukset ei­vät saa ol­la ar­vomme mit­ta. Kaik­ki yhteis­kun­ta­ko­keilut, jois­sa ihmi­sellä on vain yhteis­kun­nal­linen ar­vo ja elämä nou­dattaa haitta-hyö­ty-haitta -kaavaa, ovat epäon­nis­tuneet, koska ihmi­sille ei voi teh­dä sel­laista.

Ei rii­tä, et­tä on jon­kun yhteis­hyö­dyl­lisen ko­neiston osa, ei al­kuunkaan. Elämä on niin suu­ri asia, et­tä se ei saa ol­la jat­kuvaa teke­mistä, tule­mista ja mene­mistä. Mis­sä vä­lissä eh­tii vain ol­la, vain it­seään var­ten?

Op­piarvot, tit­telit, yhteis­kun­nal­liset asemat, kaik­ki mi­nun saavu­tuk­seni. On surul­lista, et­tä mo­net ih­miset hau­taavat it­sensä tuol­laisen roi­nan al­le. Kun kat­son pei­liin, en näe op­piarvoa, ammattinimi­kettä tai julkai­su­luet­teloa. Jos pei­li vas­taa kysy­mykseen mi­kä ei­kä kysy­mykseen kuka, vi­ka ei ole peilissä. Te muut pys­tytte ker­tomaan mi­nulle mi­kä mi­nä olen, mut­ta mi­nun on ymmär­ret­tävä ja osat­tava vas­tata kysy­mykseen ku­ka mi­nä olen. Voi olla, et­tä tar­vitsen sii­hen pei­lini apua silloin täl­löin.

"Pidetään huolta toisistamme. Jos emme pysty siihen, emme pysty mihinkään."

Päivä­lehden ko­lumni päät­tyy saman­kal­taiseen johto­pää­tökseen: "Olen päät­tänyt ui­da vastavirtaan ja to­deta, et­tä niin kauan kuin he­rään ute­liaana ja ihmet­telen huo­mista, voin sa­noa päättä­jille, et­tä huolen­pito mi­nusta ja muis­ta vanhe­ne­vista eh­kä kui­tenkin kan­nattaa."

Kor­vataan sa­nat "eh­kä kui­tenkin kan­nattaa" sa­noilla "on tei­dän velvol­li­suu­tenne" ja eletään itsellemme. Pi­detään huol­ta toisis­tamme, kos­ka me kerran sa­tumme elämään täl­lä pla­nee­talla samaan ai­kaan. Jos em­me pys­ty sii­hen, em­me pys­ty mi­hinkään.

Yhteis­kunta, jol­la ei ole va­raa arvos­tavaan ja yksi­löl­liseen vanhus­ten­hoitoon, on epäon­nis­tunut. Yhteis­kunta, jol­la ei mu­ka ole va­raa arvos­tavaan ja yksi­löl­liseen vanhus­ten­hoitoon, on se­kä epäon­nis­tunut et­tä valheel­linen. Pel­käänpä, et­tä elämme sellai­sessa yhteis­kun­nassa.

 

Kirjoit­taja on Hel­singin ylio­pis­tossa työsken­te­levä kasvi­bio­logian ylio­pis­ton­leh­tori ja paran­tu­maton nostal­gikko, jo­ka on kiinnos­tunut esimerkiksi evoluu­tiosta.

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.

 

Turvonneet ja jäykät sormet kärsivät usein hidastuneesta nestekierrosta. Hieronta on hyvä konsti vetreyttää kovia kokeneita käsiä.

1. Aloita sormien ja kämmenten hieronta rauhallisilla sivelyillä. Lisää sivelyyn hankaavuutta, kun iho lämpenee. Jatka näin muutamia minuutteja.

2. Paras hierontaote sormille on pyörittelevä peukalo-etusormi -ote. Käy tällä tavalla läpi jokainen sormi ja rystynen, varo kuitenkin kipuherkkiä kynsinauhoja

3. Kun siirryt hieromaan kämmentä, voit lisätä voimaa pyörittävään otteeseesi. Kämmentä voi hieroa myös puristelemalla.

4. Kämmen ja sormet pitävät taivuttelusta: Käännä hierottava kämmen ylöspäin ja ”avaa” se varovaisen hitaasti ulkoreunastaan sekä peukalontyvestä – kuin yrittäisit saada kämmenestä tasaisen  levyn. Pidä kämmen ja peukalo taivutteluasennossaan tovi, ja irrota otteesi.

Lähde: Arponen ja Airaksinen/Hoitava hieronta. WSOY.
 

Avokadon kivessä on runsaasti antioksidantteja. Voiko sen syödä? 

Olen kuullut, että avokadon kivi sisältää runsaasti antioksidantteja. Voiko kuoritun kiven syödä turvallisin mielin murskattuna myslin tai smoothien seassa? Jos kivi on terveellistä syödä, niin kuinka se säilyy? Voiko sitä säilyttää rouheena muutaman päivän kannellisessa rasiassa? Kuinka paljon siementä voi korkeintaan syödä päivittäin?
– Avokado päivässä

 

Ravitsemusterapeutti Heli Reinivuo vastaa:

Avokadon kiven voi syödä. Se sisältää liukoista kuitua ja antioksidantteja. Laita kivi muovipussiin ja murskaa kivi pieniksi paloiksi vasaralla. Hienonna palat tehosekoittimessa.

Avokadon kiven säilyvyydestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta se lienee sama kuin muillakin siemenillä. Ilmatiivis rasia sopii hyvin säilytykseen. Turvallista käyttöannosta ei ole tiedossa, joten annokset kannattaa pitää pieninä, 1–2 rkl rouheena.

Avokado itsessään on hyvin kuitupitoinen. Se lisää kylläisyyden tunnetta ja helpottaa vatsan toimintaa.

Lue myös: Näin avokado hidastaa ikääntymistä (oikeasti!)