Asumistoiveidensa suhteen vanhat ihmiset ovat keskenään enemmän erilaisia kuin nuoret, toteaa vanhuuden tutkija Kirsi Lumme-Sandt Tampereen yliopistosta.

Kun 50–60-vuotiailta kysyy toiveiden vanhenemispaikkaa, vastaukset ovat hyvin erilaisia. Yksi haluaa yhteisön, toinen omaa rauhaa. Yksi haluaa muistisairaanakin upottaa kätensä lankakeriin, toinen inhoaa ajatustakin toiminnallisesta puuhastelusta.

Yhä useammin jo viisikymppiset alkavat puolileikillään kuohuviinilasin ääressä miettiä, että miten ja kenen kanssa haluaisi asua vanhana. Rakennettaisiinko kaverien kanssa yhteinen pihapiiri, jossa on omat asunnot mutta yhteinen piha?

Vanhuksia niputetaan liikaa yhteen ja ajatellaan, että he ovat yhtenäisempi ryhmä kuin ovatkaan.

Kaverin kanssa naapureina

Pyysin muutamia ihmisiä pohtimaan asiaa. Liisa, 63, voisi kuvitella palkkaavansa kolmen muun eläkeläisen kanssa avustajan. Tämä saisi palkkaa ja oman asunnon ja huolehtisi kaikista asukkaista vuorotellen. Tässä kohtaa katse kääntyy maahanmuuttajiin, sillä heidän paristaan löytyy vanhuksia arvostavaa ja aidosti lämmintä suhtautumista.

Salla, 52, voisi asua senioritalossa parin kolmen ystävän kanssa. Tai siis omissa asunnoissa, mutta tuttua ja hyvää seuraa löytyisi läheltä, vaikka kulkeminen olisi hankalaa. Näitä muuttopäätöksiä pitäisi uskaltaa tehdä hyvissä voimissa ja aikaisin.

– Haluaisin, että minulla olisi muistisairaanakin paljon käsityötarvikkeita. Pehmeitä lankakeriä puristeltavaksi ja runsaita nappilaatikoita pengottavaksi. Voisin virkata päivät pitkät, vaikka joku purkaisi sen illalla, hän toteaa.  

Vanhenemisen tutkija Kirsi Lumme-Sandt Tampereen yliopistosta toteaa nämä toiveet tyypillisiksi 50–60-vuotiaille, joilla oikea vanhuus ja avuntarve ovat vielä kaukana. Silloin toiveet ovat myös hieman epärealistisia.

– Mitä vanhempia ihmiset ovat, sitä vaatimattomampia toiveet ovat. Esimerkiksi nuo asumis- ja avunantokimpat onnistuvat harvoin käytännössä, koska avuntarve saattaa tulla hyvin eri aikaan, toisille 70-vuotiaina ja toisille 90-vuotiaina. Myös muistisairaudet tekevät tilanteista erilaisia kuin etukäteen ajatellaan, Lumme-Sandt toteaa.

– Mutta uskon, että tulevaisuudessa ihmiset suunnittelevat ja järjestävät asumistaan ja hoivaansa entistä enemmän itse. Tällä saralla Suomessa on vielä paljon tekemistä!

Robotin hoidossa

Esko, 52, uskoo tekniikan kehitykseen ja pitää omaa autoa erityisen tärkeänä vapauden merkkinä. Hän visioi, että tulevaisuudessa hänellä on robottiauto, joka kuskaa isäntää kesämökin ja kodin väliä. Hoivarobotti auttaa kaikessa, mihin hän ei itse kykene.

– Enää ei tarvitsisi jännittää saanko ajokortin uusittua 75-vuotiaana, kun itsekseen kulkevan sähköautoni takia tätä murhetta ei enää olisi, hän nauraa.

Marja, 46, sanoo asuinpaikkaa tärkeämmmän asian olevan se, että vanhanakin saisi olla oma itsensä. Toivottavasti yhteiskunta ei oletettaisi, että kaikki vanhat ihmiset ovat kiinnostuneita samoista asioista.

– Toivon kodinomaista huonetta enkä halua mennä nukkumaan iltakuudelta! Kaikki pelkäävät sitä, että oman raihnaisuuden lisäksi joutuu kohtaamaan huonoa kohtelua. Paikkakaan ei ole niin tärkeä kuin ihmisarvoinen kohtelu. Laitoskin voi olla kiva, jos henkilökunta on mukavaa. Olen huomannut tämän käydessäni sukulaisia katsomassa.

Tuulikki, 69, haluaisi asua pitkään kodissaan maalla puolisonsa kanssa. Eniten pelottaa se, että jompi kumpi joutuu pakolla toisen omaishoitajaksi.  

– Voisin palkata kotiimme maahanmuuttajan asumaan kanssamme, hoitamaan kotiamme ja meitä. Kiireiset kotihoidon piipahtajat häiritsevät elämän rytmiä eivät tuo siihen mitään sisältöä. Haluan paljon yksityisyyttä ja tilaa ympärilleni. Rakastan tätä kotia ja maisemaa. Tuntuu raskaalta ajatella, että joutuisin jättämään sen ikääntymisen takia.

Kaikki eivät välitä puuhailusta

Mikko, 52, tyytyisi vähään. Hän pohtii, että telkkari todennäköisesti riittäisi viihdykkeeksi. Keskustakämppä, jonka parvekkeella voisi katsella liikennettä ja tupakoida, olisi mahtava lisäbonus. Työuransa autoilun parissa tehnyt mies saisi aikansa kulumaan autoja seuraillen. Elävä taulu olisi aina katsottavissa.   

Eila, 68, toivoo saavansa ikivanhanakin taidetta arkeensa: laulamista, musiikin kuuntelua, mahdollisuutta maalata tai leikkiä väreillä, kuunnella loruja ja runoja. Tanssia, hoitaa kukkia, katsella vanhoja valokuvia ja leikkiä vaikka nukeilla.

Rauni, 68, taas puuskahtaa inhoavansa kaikenlaista pipertämistä ja puuhastelua.

– Toivon, ettei minua pidettäisi omituisena, vaikka en kaipaa puuhapäiviä ja yhteistä small talkia.

Sirkka, 70, muutti hiljattain isosta omakotitalosta uuteen kerrostalokolmioon.
Satsaan nyt naapureihin tutustumiseen. Talossa asuu monta yksinasuvaa, vanhempaa naista. Uskon, että saamme aikaan mukavan ringin viihtymisen, ajanvieton ja turvan kannalta.

– Hyvin useinhan vanha nainen asuu yksin. Silloin täytyy tukeutua toisiin naisiin, siskoihin, serkkuihin, ystäviin.

Haastateltavien nimet on muutettu.