Kuva: Sanoma-arkisto
Kuva: Sanoma-arkisto

Stand up -koomikko, Grillit huurussa -ohjelman isäntä Sami Hedberg on syönyt tänä vuonna huolettomammin kuin viimeiseen kahteen vuoteen. Tästä voi kiittää ja syyttää uutta elokuvaa, jota Sami tähdittää. Katso videolta myös Samin tunnelmat kuvauksista!

– Luokkakokous 2 -elokuvan rooliani varten olen metodisesti ottanut muutaman grilliannoksen takaisin, naurahtaa stand up -komiikastaan tutuksi tullut näyttelijä Sami Hedberg.

– Mutta mitäpä sitä näyttelijä ei tekisi leffaroolinsa eteen?

Supersuosittu elokuva saa jatkoa loppuvuodesta 2016, kun Luokkakokous 2 – Polttarit tulee ensi-iltaan. Sami esittää edelleen Anttia, joka oli hänen ensimmäinen kokopitkä elokuvaroolinsa Luokkakokous 1 -elokuvassa.

Uudessa elokuvassa Antti pääsee muun muassa järjestämään ystävälleen polttarit, mutta tapahtuu siinä paljon muutakin, Sami lupaa.

– Yhteen viikonloppuun mahtuu mielenkiintoisten tapahtumien kombo ja runsaasti loistavia rooleja. Elokuvassa voisi hyvinkin olla kolme otsikkoa: Polttarit, häät tai hautajaiset, näyttelijä paljastaa.

Onko Sami Hedberg Suomen hauskin tv-mies? Käy äänestämässä täällä

"En kelvannut alle satakiloisena"

Kun Luokkakokous 2 -kuvaukset vahvistuivat, kuuli Sami ikävän asian: hän oli jo liian laiha Antin-rooliin.

– Käynnistin elämäntaparemontin vajaa kaksi vuotta sitten. Olin saavuttanut tavoitteeni ja elin sen kanssa sujuvasti viime vuoden loppuun saakka. Sitten minulle kerrottiin, että elokuvahahmoni on lihavampi, mitä itse olen alle 100-kiloisena.

"Jouduin antamaan Luokkakokous-rooliani varten 10 lisäkilolle periksi."

– Jouduin rooliani varten antamaan lisäkiloille periksi ja niitä tuli kymmenen. Minua tämä asia häiritsee tosi paljon, mutta ylimääräiset kilot lähtevät heti pois kuvausten jälkeen, vakuuttaa Sami, joka ei enää halua nähdä koskaan vaa’alla lukemaa 130.  

Videolla Sami Hedberg kertoo, millainen on Luokkakokous 2 -elokuva.

2598416

"Haluaisin ottaa paidan pois rannalla"

Vaikka Sami on saanut nyt kuvausten aikana syödä vapautuneemmin, hän pitää kiinni tietyistä hyvinvointiinsa liittyvistä asioista.

– Kokeilin lyhyessä ajassa viittä eri ruokavaliota personal trainerini kanssa, koska halusin löytää sen itselleni sopivimman. Opin, että elimistöni reagoi kummallisesti maitotuotteisiin ja vehnään. Ne pidän yhä pois ruokavaliostani, koska ne aiheuttivat monia ongelmia. Uskon, että tämä ja vitamiinien lisäys on auttanut siihen, että en ole ollut flunssassa sitten marraskuun 2014.

Tiukoista kuvausaikatauluista huolimatta Sami huolehtii myös siitä, että hän liikkuu tarpeeksi. Tärkein liikuntamuoto on hänelle kävely, mutta hän on huomannut muidenkin lajien kiinnostavan.

Motivaation lähteitä on useita: parempi kunto töissä, kulutuksen lisääminen sekä kesätapahtuma Pullukka Run. Kolmena vuotena peräkkäin Sami on juossut järjestämässään liikuntakonseptissaan puolimaratonin. Sama matka on edessä tänäkin kesänä.

– Viime kesänä aloitin taas koriksen ja pelaamme sitä joka viikko kavereiden kanssa. Koripallo on kuulunut elämääni pikkupojasta saakka ja se on niin siistiä! Kunto-ohjaajan kanssa kävin myös salilla, ja ymmärsin tuolloin ensimmäistä kertaa sen, että lihaksikkaat ihmiset kuluttavat enemmän.

– En ole luonnostani lihaskimppu, joten ajattelin aina, etten saa koskaan lihaksia. Aktiivisen treenauksen jälkeen huomasin kuitenkin, että tuleehan niitä lihaksia minullekin – mutta niitä pitäisi ylläpitää, sanoo Sami, joka myöntää salille menon olevan yhä vaikeaa.

Liikunta on Samille ennen kaikkea henkistä hoitoa. Hän ei halua kasvattaa lihaksiaan sen takia, että muut ihmiset saisivat ihailla niitä.

– Totta kai salaa haaveilen, että olisi mahtavaa olla alusvaatemainoksessa. Siinä minulla olisi niin hyvä vartalo ja omituinen ilme, Sami vitsailee.

– Ei kun oikeasti: haluaisin vielä joskus siihen tilaan, että voisin ottaa paidan pois hiekkarannalla ja ottaa rennosti aurinkoa yläosattomissa. Mutta tätä en tekisi muiden vuoksi, vaan siksi että itse nautin tilanteesta.

"Salaa haaveilen, että olisi mahtavaa olla alusvaatemainoksessa."

– Olin hoikka mies nuorempana. Artistielämä vei melko nopeasti siihen, että kiloja tuli lisää. Ihmiset rakastaa pullukkaa stand up -koomikkoa. Heistä on hauskaa se, kun esiintyjällä on enemmän kiloja. Mutta minä en halua jäädä siihen muotoon loppuelämäksi ja hengästyä jo rullaportaissa.

"Tähän rooliin minua ei saisi"

Ensimmäinen Luokkakokous-elokuva kohautti alastonkohtauksillaan, jossa esiintyivät muun muassa Sami ja Aku Hirviniemi. Mukana sekoilemassa oli myös vähäpukeinen Jaajo Linnonmaa. Sami Hedbergin mukaan ”hänen omaa takapuoltaan näkyi jo liikaakin Luokkakokous 1 -elokuvassa”.

Uuden elokuvan kohtauksista Sami vaikenee, mutta yksi on varmaa:

– Minua ei saisi koskaan rooliin, jossa olisin kokonaan alasti ja kaikki näkyisi. Eiväthän kaikki isot Hollywood-näyttelijätkään ole esiintyneet alasti.

Alastomuuden lisäksi näyttelijä-koomikon kovimpiin ulkonäkökriiseihin on kuulunut hiusten lähteminen. 35-vuotias mies kertoo, että kun hiukset alkoivat harventua ja muuttua hennommiksi, oli se kova paikka.

– Ennen hiukseni olivat sekoitus kuin aasin takatukkaa ja norsun otsakarvoitusta. Kun hiuslaatuni alkoi muuttua, pelkäsin tulevani kaljuksi. Se ei sovi minulle yhtään, ja onneksi hiuksia lähtikin lopulta vähemmän mitä jännitin, Sami kertoo vakavalla naamalla.

Koomikko-Sami sen sijaan on aina sujut itsensä kanssa. Lavalla hän saattaa käsitellä intiimejäkin asioita karvoituksesta miehuuden kokoon.

– Mutta mikä pitää paikkaansa? Sen tiedän vain minä, Sami hymyilee ja ottaa mystisen alusvaatemainosilmeensä.  

Elämäntaparemonttini on auttanut myös siihen, että torsoni on suoristunut. Se helpottaa työssä ja liikkumisessa, kun on löytänyt vatsalihakset, kertoo Sami Hedberg. Kuva: Annakaisa Vääräniemi
Elämäntaparemonttini on auttanut myös siihen, että torsoni on suoristunut. Se helpottaa työssä ja liikkumisessa, kun on löytänyt vatsalihakset, kertoo Sami Hedberg. Kuva: Annakaisa Vääräniemi

Kuka?

Sami Hedberg x 5

  1. Sami Hedberg, 35-vuotias
  2. Asuu Helsingissä vaimonsa kanssa
  3. Stand up -koomikko, joka pääsi Guinnessin ennätyskirjaan tekemällä 365 keikkaa vuonna 2015
  4. Järjestää Pullukka Run -tapahtumat kesällä 2016 Kuopiossa ja Vierumäellä
  5. Näytteli Luokkakokous 1 -elokuvassa, ja on parhaillaan mukana Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvan kuvauksissa

 

Kysely

Oletko nähnyt Luokkakokous-elokuvan?

Kyllä
Kyllä
75.0%
En
En
25.0%
Ääniä yhteensä: 44

Joulupukkitoiminta on ollut jo 1950-luvulta lähtien keino ansaita rahaa partiolippukunta Haagan Eräveikoille. Lauri, 31, Tarmo, 20, sekä Ilmari, 17, kertovat, miten aatto sujuu pukilta. 

Onkos täällä kilttejä lapsia?

Partiolippukunta Haagan Eräveikkojen kellaritilat kaikuvat kolmen joulupukin harjoitellessa perinteisiä vuorosanoja. Aattoiltana samasta kellarista ampaisee liikkeelle kymmenkunta punapukuista ukkoa valkoiset parrat viipottaen. Eräveikot on järjestänyt joulupukkitoimintaa 1950-luvun lopulta lähtien. Se on yhdistykselle yhä tärkein keino hankkia varoja.

Harjoitusvuorossa olleet pukit riisuvat nuttunsa ja muhkeat partansa. Se käy nopeasti, sillä kulmakarvojen liima ei ole vielä ehtinyt kovettua ja sen saa huuhdeltua vedellä pois.

Pukujen alta paljastuu kolme nuorta miestä: Lauri Jahkola, 31, Tarmo Asikainen, 20, ja Ilmari Pyykkö, 17. Lauri on porukan nestori viidellä joulupukkivuodellaan. Tarmo on tehnyt keikkoja kolmena jouluna, Ilmarikin kahtena.

Tonttu ratissa

Jouluaatto työllistää partiolaisia sankoin joukoin. Jokaisella pukilla on työpari, joka toimii kuskina ja sparraajana. Näin pukki voi keskittyä tehtäväänsä, eikä hänen tarvitse hermoilla ajamisen kanssa. Eikä autoilu huopikkaat jalassa ja silmälasit huurussa välttämättä onnistuisikaan.

– Ennen uuteen kotiin menoa kuski kertaa pukin kanssa lasten nimet ja iät. Usein vanhemmat ovat esittäneet toiveita asioista, joista pukki voisi lapsia kiittää tai muistuttaa, Ilmari kertoo.

Aattoillan valmistelu käynnistyy pari kuukautta ennen joulua, jolloin toimistolla aletaan ottaa vastaan varauksia. Ensimmäiset soittajat voivat saada parhaat ajankohdat. Lopullinen aikataulu selviää vasta aivan aaton lähellä.

"Yksi partiolainen koodasi tietokoneohjelman, joka laskee pukeille ajoreitit."

Aaton aikataulu on tiukka. Suunnittelussa on otettava huomioon myös siirtymiset kodista toiseen. Kullekin pukille yritetään luoda reitti, jossa vierailupaikat ovat mahdollisimman lähellä toisiaan. Kyläpaikkoja pukeilla on keskimäärin 15.

– Aiemmin aikataulujen miettimiseen meni monta iltaa. Lopulta puuhaan kyllästynyt partiolainen koodasi tietokoneohjelman, joka laskee automaattisesti parhaat mahdolliset reitit, Tarmo kertoo.

Joulupukin kannalta ei ole yhdentekevää, mihin aikaan oveen kolkuttaa.

– Valoisaan aikaan on ihan erilainen tunnelma kuin pimeän laskeuduttua. Loppuillasta lapset ovat väsyneitä, mistä voi seurata kiukkua, Ilmari selittää.

Illan viimeisen keikan jälkeen pukki kuskeineen palaa partiokololle luovuttamaan pukin asun, tilittämään rahat ja syömään iltapalaa.

Lippukunnan joulupukkitoiminnan saldo on komea: kymmenen pukkia ansaitsee yhteensä yli 10 000 euroa. Varat käytetään esimerkiksi leiritoimintaan.

Ilta yhtä huippua

Joulupukiksi ryhtyminen tarkoittaa luopumista oman perheen jouluaatosta. Pukkikolmikko myöntää, että kotiväelle muutos voi olla iso asia.

Poissaolon hyväksymistä on helpottanut se, että pukkitoiminta kuuluu lippukunnan perinteisiin. Muutaman aaton työskentely on nuorille miehille lähes velvollisuus. Laurin pukkikeikat loppuivat oman lapsen syntyessä.

Vaikka aattoilta voi venyä pitkäksi, se ei tunnu raskaalta.

– Joulupukin tulo on monessa perheessä aaton huippuhetki. Saan elää sen huipennuksen monta kertaa illan aikana. Kyllä se vaikuttaa omaan tunnelmaan. Illan jälkeen on ylevöitynyt olo, toteaa Lauri.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 20/2016.

Aiotko joulupukiksi? Muista nämä!

1. Aikatauluta

Suunnittelu on kaiken perusta. Pukin kyläpaikkojen pitäisi olla mahdollisimman lähellä toisiaan, jotta aikaa ei kulu turhaan edestakaisin ajamiseen. Reitti kannattaa ajaa läpi aatonaattona, ettei aattona tule vastaan yllättävää umpikujaa tai muuta hidastetta. Suunnistamisessa auttaa navigaattori. Sellaisen saa alle sadalla eurolla. Useimmille älypuhelimille on ilmaisia karttaohjelmia.

2. Panosta asuun

Parta ja nuttu kannattaa valita huolella. Lapset ovat tarkkasilmäisiä, eivätkä heikkolaatuisen parran kuminauhakiinnitykset jää huomaamatta. Myös aluspaidan ja housujen on oltava kuin pukin vaatekaapista. Hyvä pukin puku maksaa alle sata euroa.

Silmälasit on syytä käsitellä huurtumista estävällä aineella. Muuten rillit ovat sumeina jokaisessa kyläpaikassa.

3. Valmistaudu kunnolla

Muistilaput voivat pelastaa aattoillan. Jokaisen kyläpaikan tiedot kannattaa kirjata omalle pahvilapulleen, jolloin lasten nimet ja iät sekä vanhempien esittämät toiveet löytyvät näin helposti. Yhteyshenkilön puhelinnumero on syytä kirjoittaa ylös kaiken varalta. Sido laput narulla yhteen vierailujärjestyksessä.

Autoon on hyvä varata helposti syötävää evästä. Ei kuitenkaan suklaata, sillä se sotkee parran.

4. Sovi säännöt asiakkaan kanssa

Asiakkaiden toiveet vaihtelevat. Niitä kaikkia ei voi toteuttaa, ja se kannattaa kertoa etukäteen. Pukki ei esimerkiksi syö perheen kanssa tai jaa kaikkia lahjoja. Myös vierailun kesto on syytä selvittää. Kymmenen minuuttia on riittävä aika. Siinä ehtii laulaa, kertoa Korvatunturin kuulumiset ja kysellä lapsilta monenlaista. Ensimmäisten lahjojen jälkeen lasten mielenkiinto pukkiin lopahtaa. Silloin on hyvä lähteä.

Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne, pohtii Pirkko Arstila – itsekin turisti.

Veden pinta hohtaa kuunvalossa mustana silkkinä. Gondolieri sauvoo venettään, se kolahtelee kanaalin kivisiin seiniin. Samettityynyillä istuvat rakastavaiset takertuvat toisiinsa.

Matkakumppani ei herkisty, vaan tarkastelee gondolieriä käytännöllisesti: ”Työasento on hirveä. Hän muuttuu muotopuoleksi ja saa hirveitä särkyjä.” Niinpä, missä ovat turvaliivit ja kypärä?

Mutta Venetsiassa romantiikka myy. Olen lukenut Donna Leonin kirjat ja tiedän, että paikalliset inhoavat turisteja. Minäkin inhoan heitä – vai meitä? Kaupungin taustamusiikki on vesibussien keuhkotautista rahinaa ja turistien vetokärryjen kärinää. Palatsit reunustavat Pyhän Markuksen aukiota kuin uljas nuottiviivasto oman aikakautensa matemaattisessa rytmissä. Näkymän pilaa valtava risteilyalus, joka työntyy mozartmaiseen maisemaan kuin Tähtien sota. Paha näky.

Hotellimme on 1400-luvulta ja rakennettu ilman vatupassia – sen huomaa. Sähköjohtojen lonkerot kiipeilevät seinillä. Huone on kuusi metriä korkea, ja jossain siellä ylhäällä paistaa sähkölamppu, onneksi ei kaasuvalo. Tilan täyttävät sänky, pöytä ja mahtipontisesti drapeeratut ikkunaverhot.

Ikkunasta näen muuttokuorman kanavalla. Kippurajalkaiset tuolit ja plyysisohva on lastattu pieneen moottoriveneeseen. Toisessa veneessä matkaa perhe mukanaan paksu piironki ja jääkaappi. Kokassa seisoo onnellinen koira.

Vesibussista katsottuna palazzot lipuvat ohitse kuin elokuvan kulisseina. Illan tummetessa näen pariskunnan, joka kömpii pyjamissaan yöpuulle välittämättä sulkea ikkunaluukkuja. Turistin ahneudella tarkastelen heitä kuin alkuasukkaita savanneilla. Ovatko he ylhäisöä, henkilökuntaa vai turisteja?

Pakenemme ihmismassoja vuonna 1822 perustettuun Hotel Danieliin Canal Granden varrella. Aika pysähtyy.

Smokkipukuinen tarjoilija ilmestyy tyhjästä, katoaa tyhjään. Hiljaista. Kullattuja pylväitä. Silkkisiä nojatuoleja. Komea kipsikatto. Mahtava, koristeellinen portaikko ohjaa kattoterassille, josta avautuu Venetsian loisto. Täällä kalliissa, ajan säilömässä miljöössä viipyy vielä se lumo ja charmi, josta kirjat kertovat ja runoilijat runoilevat.

Tulee haikea olo. Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne. Jonain päivänä kaikki vajoaa mereen, ja jälkipolville jää vain taru kuin uponneesta Atlantiksesta.

Kolumni on ilmestynyt ET-lehdessä 21/2017.