Sanna Hellströmille tulee kohta vuosi täyteen Korkeasaaren uutena johtajana. Kristallipalloon katsoessaan hän näkee työpaikkansa myös tulevana Ydin-Helsingin virkistysalueena. Uusiutuvien luonnovarojen riittävyys huolettaa elintarviketuotantoon perehtynyttä eläinlääketieteen tohtoria.

”Korkeasaaresta on tulossa yhä kiinteämpi osa pääkaupunkia. Suunnittelupöydällä olevien liikennejärjestelyjen ansiosta se kytkeytyy aikaisempaa tiiviimmin keskustaan. Korkeasaari jää ikään kuin keskelle kaupunkia ja saanee oman raitiovaunupysäkin.

Kyllähän se osaltaan murentaa idylliä, mutta toisaalta saavutettavuus paranee roimasti. Kannattaa muistaa, että Korkeasaari on myös virkistyalue.

Olen huomannut, että Korkeasaaressa voi kokea sekä luonnon että kaupungin, koska kaupungin vilske on niin lähellä. Voisin asua vaikka keskustan kivikorttelissa, kunhan siitä on kävelymatka johonkin vihreään keitaaseen.

Vaikka en ole mikään kulttuurin suurkuluttaja tai ravintoloissa kävijä, pidän ajatuksesta, että ne ovat helposti ulottuvillani.

Taustaa: Tältä Helsinki näytti vuonna 1908

Monet vielä kyselevät, koska Korkeasaari menee syksyisin kiinni, vaikka eläintarha on auki ympäri vuoden jouluaattoa lukuun ottamatta. Ehkä ihmisten mieleen on syöpynyt lauttaliikenteen loppuminen talvikaudeksi.

Eläinten keskellä

En osaa nimetä mitään lempieläintä, vaikka Korkeasaaressa olisi kyllä, mistä valita. Minulla on kotona kolme villakoiraa ja kaksi kissaa.

Kun astuin virkaani viime marraskuussa, minulta kysyttiin, voisinko kuvitella tilannetta, ettei minulla olisi lemmikkejä. Vastasin, että en kyllä voi. Se kuuluu jo eläinlääkärin ammattiini. Nyt, kun saan olla kaikki päivät eläinten keskellä, ajatus ei ehkä sittenkään tuntuisi niin mahdottomalta. Tosin lemmikki on eri asia kuin eläintarhan asukki.

Koira minulla on ollut opiskeluajoista asti. Eläinlääketieteellinen oli siihen aikaan Hämeentiellä, ja sinne tuotiin löytöeläimet. Törmäsin pihalla koiran ulkoiluttajaan ja kysyin, oliko kyseessä löytökoira. Sehän oli, ja ilmoitin heti haluavani sen.

"Törmäsin pihalla koiran ulkoiluttajaan ja kysyin, oliko kyseessä löytökoira. Halusin sen."

Jännitin kaksi viikkoa, löytyisikö omistaja vai ei, mutta sain kuin sainkin pitää koiran. Edelleen on niin, että löytöeläimiä pidetään kaksi viikkoa, ja jos omistajaa ei tavoiteta, eläin annetaan pois.

Koirista iso osa on oikeasti karannut, ja omistaja etsii niitä, nykyisin vaikkapa sosiaalisen median avulla.

Uhanalaisten pelastus

Eläintarhatoiminta on perustelua, koska niin monet eläimet ovat uhanalaisia. Eläintarhoja tarvitaan lajien suojeluun, jos se ei onnistu niiden esiintymisalueella.

Eurooppalaisissa tarhoissa korostuu nykyisin eläinten suojelu.

Lue myös: Korkeasaaren ensimmäiset kuningaspoikaset

Käsitys eläinten hyvistä oloista on tietenkin kehittynyt paljon ajoista, kun Korkeasaari perustettiin 1889. Korkeasaaressa oli jääkarhu vielä 1950-luvulla.

Myös ihmisen suhde eläimiin on muuttunut. Entisaikaan maatalossa yksikin lehmä oli arvokas ja hevonen isännän työtoveri. Niistä pidettiin huolta. Nykyisessä teollisessa tuotannossa yksittäisen eläimen arvo on vähäinen.

Itsekin mietin täällä maatiaiskanoja katsellessa, kuinka sellainen eläin voidaan sulkea verkkopohjahäkkiin. Minkään eläimen ei pitäisi olla verkon päällä.

"Minkään eläimen ei pitäisi olla verkon päällä."

Vallabien tarhaan

Toinen eläintarhan tärkeä tehtävä on kasvatuksellinen, luonto- ja ympäristötietouden jakaminen. Potentiaali on aikamoinen, sillä Korkeasaaressa käy vuosittain noin puoli miljoonaa ihmistä.

Tietoutta jaetaan myönteisen kokemuksen kautta. Ihmiset näkevät täällä eläviä eläimiä, jotka voivat hyvin. Jos näin ei olisi, vaikutus olisi tietysti päinvastainen.

Järjestämme teemapäiviä, kuten käärme-, tiikeri- tai leijonapäivä. Kissojen yö on jokasyksyinen tapahtuma. Kesällä avasimme myös tiettyihin aitauksiin päivittäin tunniksi, pariksi tarhapolkuja, joilla ihmiset pääsevät eläinten keskelle.

Polkuja on pieniä kenguruja muistuttavien punaniskavallabin, laamaa muistuttavan vikunan sekä jäniksen ja pienen kauriin sekoitukselta näyttävän maran aitauksissa.

Parhaillaan Korkeasaaressa selvitetään, kuinka paljon ja mitä luonnonvaraisia eläimiä alueella on. Mukaan lasketaan saaressa tavatut ja kiikarin avulla nähdyt lajit. Niitä on kertynyt jo yli sata.

Lintuja ja pienpetoja tavataan. Kettujakin käy, kuten taannoin, kun yksi repolainen teki selvää flamingoista. Toisinaan tiikeri onnistuu saalistamaan vaikkapa lokin.

Lintutalo Borealikseen on muuttanut varpusia ja peippoja. Niitä on yritetty hätistellä, mutta ne ovat tulleet jäädäkseen.

Lihasta harvinaista herkkua

On puistattavaa ajatella, että maapallon vuosittain uusiutuvat luonnonvarat on käytetty jo elokuussa. Eli elämme loppuvuoden velaksi.

Vauraiden kansojen on muutettava tottumuksiaan. Kun itse olin pikkutyttö, porsaankyljys oli sunnuntairuoka. Nyt lihaa syödään joka päivä. Muutos on tapahtunut elinaikanani.

WHO on laskeskelut, että jos kaikki maapallon asukkaat söisivät lihaa länsimaalaisten malliin, tarvittaisiin parin maapallon verran viljelysalaa.

Tämä ainokainen ei yksinkertaisesti kestäisi sitä. Emme voi ajatella, että ne jotka eivät nyt syö paljon lihaa, eivät saisi lisätä sitä aterioillaan. Meidän on vähennettävä sitä.

Omat ateriani ovat kasvispainotteisia. Kasvisvaihtoehtoja on tarjolla kaikissa ruokapaikoissa. Valinnan tekeminen ei ole vaikea.

Pitäisi ajatella, että liha on harvinaista herkkua, joka on tuotettu laadukkaasti ja eettisesti kestäväksi. Sen ei myöskään tarvitsisi olla niin edullista. En ymmärrä, miksi porsaanfilee tai broileri on niin halpaa verrattuna esimerkiksi kotimaiseen kalaan.

Hinta olisi tehokas keino ohjata ihmisten valintoja.”

Lue Sanna Hellströmin luontosuhteesta ET-lehden numerosta 16/2015, joka ilmestyy 30. syyskuuta. Voit tilata lehden täältä.

SANNA HELLSTRÖM

  • Syntynyt 1972 Jyväskylässä. Asuu Helsingissä.
  • Eläinlääketieteen tohtori. Korkeasaaren eläintarhan johtaja.
  • Kaksi lasta, kolme koiraa ja kaksi kissaa.
  • Toiminut eri luottamustehtävissä, muun muassa vihreiden kaupunginvaltuutettuna ja Korkeasaaren johtokunnan puheenjohtajana.
  • Harrastaa akrobatiaa, telinevoimistelua ja balettia.

Kysely

Olisiko meidän syytä vähentää lihansyöntiä?

Kyllä
Kyllä
80.0%
Ei
Ei
20.0%
Ääniä yhteensä: 5

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.