Kannuslainen Riku Keto-Tokoi kylpee kylpypaljussaan muutaman kerran viikossa. Talvipakkasella ja pimessä se on kaikista mukavinta.

Riku Keto-Tokoi astelee kohti takapihansa kylpypaljua paljain jaloin ja ilman kylpytakkia, vaikka pakkasta on parikymmentä astetta. Paljun vesi on +40-asteista. Kello on seitsemän ja vaimo Anna-Maija on vielä nukkumassa.

– En henno herättää häntä, vaikka minä entisenä postimiehenä olen tottunut nousemaan aikaisin. Tykkään kaikista eniten kylpypaljusta pakkasella ja pimeässä. Katselen tähtitaivasta ja kuuntelen hiljaisuutta. Olen kuin osa luontoa.

Vuonna 2007 rakennetun paljun lisäksi pihalla on Lappi-henkinen kota ja uusimpana tynnyrisauna. Keto-Tokoiden neljä lasta kutsuvat vanhempiensa pihaa eläkeläisparatiisiksi, jossa hermo lepää.

– Olemme asuneet tässä talossa yli 40 vuotta mutta ennen ei ollut varaa tehdä näitä. Elintaso parani, kun lapset häipyivät, Riku nauraa.

Riku muistelee ensimmäisten kylpyjen olleen fantastiset.

– Me aikuiset ihmiset sukeltelimme. Käymme Anna-Maijan kanssa lähes joka päivä paljuilemassa aamupäivällä. Se on todellista arjen luksusta. Kylvemme pari tuntia ja vaikka kolmekin, jos pihasauna on lämpimänä. Hankintahinta 2700 euroa on tullut moneen kertaan mielihyvänä takaisin.

Palju on kaivettu osin maan sisään ja siinä on hyvä eristeet. Riku laittaa siihen suoraan lämmintä vettä ja pitää puilla lämpimänä.

– Täyttö lämpimällä vedellä maksaa viitisen euroa.

Rikun motto elämälle on ”ota rennosti, älä  märehdi”.

Haaveissa ulkomaan matka

Sisällä aamukahvilla Anna-Maija kehuu, että paljussa lillumisen jälkeen on jotenkin kevyt ja terve olo. Ja siellä pitää olla ajan kanssa.

– Menen tänään töihin iltavuoroon päiväkotiin, jossa olin ennen töissä. Siksi en voisi kuvitellaan meneväni tänään paljuun, Anna-Maija nauraa.

Riku on kuudetta vuotta eläkkeellä, Anna-Maija toista vuotta. Tutut rutiinit ovat syntyneet.

– Otan joka aamut tuhkat pois uunista, laitan pökköä pesään ja haen puita ulkoa. Samoin palju ja koiran kanssa lenkkeily metsässä kuuluu arkeemme. Joskus rikotaan rutiini ja ajetaan Kokkolaan kaupoille! Riku nauraa.

Vakavasti puhuen Riku ottaa aina lunkisti, päivän kerrallaan ja positiivisesti. Hän ei edes tunnista, mitä stressi on.

– Minä taas suunnittelen ja hermoilen jo etukäteen monia asioita, Anna-Maija hymyilee.

Hän kertoo lasten ja heidän puolisoidensa kutsuvan Rikua heimopäälliköksi. Hän on kouliutunut ottamaan muut huomioon jo nuoresta pojasta lähtien.  Yhdeksänlapsisen perheen äiti kuoli syöpään 42-vuotiaana, isä oli viikot matkatöissä ja 14-vuotias Riku jäi hoitamaan neljää 4-8-vuotiasta sisarusta.
Riku sanoo, että nykyisin lapset varmaan otettaisiin huostaan tuossa tilanteessa.

– Olin kotimiehenä, laitoin ruokaa ja pesin pyykit. Kodinhoitajakin kävi välillä ja isotäti kokkasi ruokaa. Suhde pikkusisaruksiin on enemmän isällinen kuin veljellinen, Riku toteaa.

Anna-Maija ja Riku ovat asuneet koko ikänsä Kannuksessa. Pieni  paikkakunta tuo turvallisuutta, kaikki on tuttua ja lähellä.

"Täällä maallakaan ihmiset eivät enää kyläile spontaanisti. Vaihdetaankohan kuulumiset nykyisin somessa?"

– Me emme ole facebook-ihmisiä. Tai seurustelu on siirtynyt kauppaan, sieltä ei tahdo päästä äkkiä pois kun on niin paljon tuttuja. Käymme usein 90-vuotiasta Paula-tätiäni ja Anna-Maijan 88-vuotiasta isää katsomassa, vaikka pärjäävät hyvin kotona, Riku sanoo.

Keto-Tokoin pariskunta viihtyy pihalla varsinkin kesällä.  Omakotitalossa on aina hommaa. Ja ainahan voi siirtyä vaikka kotaan  paistamaan makkaraa tai loimuttamaan lohta. Siellä on nukuttukin  lastenlasten kanssa kesällä.

Anna-Maija matkustaisi mielellään ulkomaille. Kaksi kertaa on oltu  Espanjassa, Barcelonan lähellä ja Teneriffalla.

– Kyllä lähdetään, Riku lupaa. Vaikka minä olen aina jo täällä niin  ruskea, että monet luulevat minun juuri tulleen Thaimaasta.  

Rikun motto elämälle on ”ota rennosti, älä  märehdi”.

– Sillä ei pitkälle pääse, jos on koko ajan huolissaan jostain.

Syntyvyys on alimmillaan sitten 1860-luvun nälkävuosien, vaikka yhteiskunta on perhe- ja lapsiystävällisempi kuin koskaan.  ET:n kolumnistilla on ehdotus lapsipulaan.

Götan hovioikeuden varapresidentti Henrik Hammarberg sanoi 1700-luvulla, että onanismi, itsetyydytys, on uusien ihmisten murhaamista ja tulisi kriminalisoida. Ajatus oli järkiperäinen valistuksen ja hyödyn aikakaudella. Esivalta pelkäsi, että veronmaksajista ja sotamiehistä tulee pulaa. 

Suomesta, valtakunnan harvaan asutusta itäosasta raportoi maaherra Lars Johan Ehrenmalm, että avioparit yhteispäätöksellä välttivät lasten synnyttämisen ja kasvattamisen vaivaa, ja miehet purkivat viettinsä sekaantumalla eläimeen.

Hammarberg ja Ehrenmalm olivat väärässä sikäli, että suvunjatkaminen sujui ihan sutjakkaasti savupirtin hämärässä vällyjen alla. Väestötilaston ongelmat painottuivat tuolloin kuolleisuuden puolelle. Alamaisten määrää säännösteli etupäässä nälän, sotien ja tautien tappokoneisto.

On oikeastaan ihme, ettei ehkäisyä yrteillä, taioilla, keskeytetyllä yhdynnällä ja kuukautiskierron arvauksilla yritetty enemmän. Abortti oli hengenvaarallinen ratkaisu, mutta saattoi säästää jonkun hengen nälkäkuolemalta. Putkinotkoissa ja ryysyrannoissa ei todellakaan koettu kaikkia raskauksia Jumalan lahjoiksi. Kirkko ja kruunu yllyttivät lisääntymiseen, mutta eivät palkinneet siitä. Pikemmin päinvastoin: maatilojen ja torppien lohkominen perillisille oli hankalaa, avioliiton ulkopuolinen hedelmällisyys laitonta.

Kansaa ei enää kiinnosta elämän luominen ja vaaliminen.

Suomen syntyvyys on nyt alimmillaan sitten 1860-luvun nälkävuosien. Näivettyminen ei mitenkään voi johtua yhteiskunnan teoista tai tekemättä jättämisistä. Lääketieteen apu synnytykseen, neuvola, päiväkoti, peruskoulu plus suora taloudellinen tuki ja turvaverkot... Elämme periaatteessa niin perhe- ja lapsiystävällistä aikaa kuin olla ja voi. Mutta kansaa ei kiinnosta elämän luominen ja vaaliminen vaan esimerkiksi internetin keinoelämä.

Mikäpä siinä. Yksilön vetelyys ja nautinnonhalu ei kai ole synti, mutta jokin lasku lapsettomuudesta lankeaa, ennemmin tai myöhemmin. Mikä neuvoksi? Haittaveroja peritään alkoholista, tupakasta ja makeisista, vaikkei niistä koidu kansakunnalle vuosisatojen mitassa mitään haittaa. Hoitovapaan kaltaiset kannustimet ovat reiluja, mutta todistetusti tehottomia. Perin juurin yhteiskuntavastainen onanismi pitäisi panna verolle.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 17/2017
 

Mummit ja vaarit: lukekaa lastenlapsille! Vuoden 2017 isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas uskoo, että lukeminen luo yhteyden sukupolvien välille.

Vuoden isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas, 92, palkittiin elämäntyöstään sukupolvien välisen yhteyden ja sen vahvistamisen parissa.

– Kunnaksen rakastettuja runoja on luettu sukupolvien ajan kodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Niiden äärellä on kohdannut lukematon joukko lapsia, vanhempia ja isovanhempia, sanoo toiminnanjohtaja Virpi Dufva Valli ry:stä. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry myöntää Vuoden isovanhempi -palkinnon myöntää vuosittain.

ET soitti iloiselle voittajalle, joka haluaa kannustaa isovanhempia viemään lapsenlapsiaan kirjojen ja kielen maailmaan. Ihmettelemään luettua yhdessä, oppimaan toisiltaan.  

– Lapsi ottaa maailman haltuun kielen kautta. Lukemisen eri kehitysvaiheissa hän myös oppii oivaltamaan, että kielellä meitä hallitaan, Kunnas sanoo.

Neljän jo aikuisen nuoren isoäiti Kunnas muistelee lukeneensa lapsenlapsilleen muun muassa omia runojaan ja kääntämäänsä lastenkirjallisuutta. Puoliso, Jaakko Syrjä, puolestaan kuljetti lapsenlapsia Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan seikkailuissa.

ET-lehden haastattelussa vuonna 2010 Kunnas kertoi omistautuneensa aikanaan kirjoittamaan lapsille, koska lapsilla on kyky ihmetellä, kyseenalaistaa ja nauraa. Lastenkirjallisuudessa on Kunnaksen mielestä kyse suuremmista asioista kuin vain loruista ja tarinoista – nimittäin identiteetin rakentamisesta ja kielenhuollosta. 

Isovanhempien tehtävä

Kun mummo tai vaari lukee lapselle kirjaa, tapahtuu Kunnaksen mielestä jotain aivan erityistä. 

– Pieni lapsi erottaa kielen sävyt ja tunnistaa, että mummo puhuu eri tavalla kuin äiti. Keskusteluyhteys siirtää kieltä sukupolvien ja vuosikymmenien yli.

Satujen maailmaan lasten kanssa sukeltava isovanhempi saa tilaisuuden myös löytää uudelleen lapsen itsessään. Tämän Kunnas on itsekin kokenut.

– Uskon kielen taikaan. Vanhoissa sanoissa on säteilyä. Niitä käyttäessään isovanhemmat auttavat lasta ymmärtämään, ettei kieli ole staattista ja kuivaa.

Kunnas muistuttaa, että isovanhemmilla on elämänkokemusta ja henkistä perintöä. Kielen avulla he siirtävät tunteita. Syntyy yhteys, henkinen ketju. 

– Tutustukaa lapsenlapsiinne, naurakaa yhdessä, katsokaa toisianne silmiin. Kirja on tähän hyvä väline.

Kunnaksen mielestä isovanhemmilla on myös toinen, tärkeä tehtävä.

– Maailma muuttuu niin nopeasti, että emme tiedä millaiseen maailmaan lapsia kasvatamme. Isovanhemmat jarruttavat nopeaa kehitystä, vieraantumisen tunnetta. Minusta aika on muuttunut niin, että isovanhempia tarvitaan entistä enemmän. 

Vuoden isovanhemman valitsee Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry. Tunnustus on myönnetty vuosittain vuodesta 1992. Tunnustuksen saa vuosittain henkilö tai taho joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita ja isovanhempien arvostusta.

Tunnustuksen ovat aiemmin saaneet muun muassa rap-mummo Eila Nevanranta, arkkiatri Risto Pelkonen, näyttelijä Eila Roine sekä Enter ry, joka tekee ikäihmisten tietotekniikkataitoja edistävää toimintaa. Viime vuonna palkinnon sai geriatrian professori Jaakko Valvanne. Lue hänen haastattelunsa täältä.  

Varsinaista isovanhempien päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 21.10. Merkkipäivää on vietetty vuodesta 1985. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota isovanhempien merkitykseen lapsille ja isovanhempien arvostukseen yhteiskunnassa.