Aurinko ei todellakaan paista, vaikka opas on sitä maalaillut paistavaksi!

Astun bussista Naantalissa Kultarannan parkkipaikalla. Tuuli on todella SAIRAAN JÄÄTÄVÄÄ! Tukka lentää päästä ja sisuskalutkin kääntyvät ympäri tai ainakin 180 astetta!  Kaipaan pipoa. Kaipaan lämpimiä hansikkaita, edes hansikkaita yleensä. Kaipaan villaista vaatetta. Villahousuja en sentään kaipaa. Joku raja kesävaatekaipauksessa!

On se kesäkuun myrskypäivä. Meteorologi sääuutisissa edellisiltana vannotti, että myrsky ei tule Helsinkiin eikä Turkuun. En väitä, että Naantalissakaan myrskyää. Olisi se säämies voinut kuitenkin meikäläistä varoittaa, että laita talvipalttoo päälle.

No, täällä kuitenkin ollaan. Muistan käyneeni Kultarannassa nuorena noin viisikymmentä vuotta ( siis 50 v!) sitten ystäväni kanssa. Muuta en siitä muista kuin että valokuvasimme toisiamme siellä. En varmaan muistaisi sitäkään, ellei kuvia olisi albumissani.

Nyt on tarkoitus saada vähän enemmän kokemuksia paikasta.

Pääsemme lukitusta portista läpi, kun opas ilmoittaa ryhmän ja kävijöiden lukumäärän. Saamme tiukat ukaasit pysyä ryhmän mukana. Kukkia ei saa poimia eikä nurmikoilla kävellä. Tämä selvä.

Kultaranta on liikemies ja maanviljelysneuvos Alfred Kordelinin itselleen ostama kesäpaikka Luonnonmaan saaressa.  Poikamiehen graniittilinna Villa Kultaranta valmistui 1916. Linnassa on 19 huonetta. Vartiomies pitää huolen, että emme pääse lähellekään linnaa, mitä nyt jotakin pilkahdusta näemme puitten takaa.

Kordelin  itse ehti nauttia paikasta vain vuoden. Hänet murhattiin 49- vuotiaana vuonna 1917  niin sanotussa Mommilan kahakassa. Tyhjästä hyvin nuorena työt aloittanut mies keräsi huomattavan omaisuuden. Mainittakoon, että Kordelinin taloudellinen menestys liikemiehenä alkoi missäpä muualla kuin Tampereella.  Kordelinin säätiö myöntää vuosittain useamman miljoonan edestä apurahoja tieteelle, taiteelle, kirjallisuudelle ja  kansanvalistukselle. Vaikuttava mies vielä kuolemansakin jälkeen!

Paikka on ollut tasavallan presidentin kesäasuntona vuodesta 1922. Nykyään presidentti viettää siellä noin kaksi kuukautta.

Tänä vuonna ehdimme Kultarantaan ennen presidenttiä ja ennen Putinia. Pari päivää käyntimme jälkeen presidenttipari  saapui ja avasi kesän taiteilijan, kuvanveistäjä Hannele Kylänpään näyttelyn. Osa veistoksista oli paikallaan jo meidän siellä käydessämme. Esikatsastimme ne. Ei hassumpia.

Muutaman vuoden takaisesta kesänäyttelystä presidenttipari osti Pirkko Nukarin veistoksen Muistopöytä. Makuja on monia. Itse en ehkä tällaista taidetta haluaisi puutarhassani katsella.

Kultarantakeskusteluja käytiin kesäkuun lopulla. Täytyy sanoa, että tässäkin olimme edelläkävijöitä. Mekin keskustelimme Kultarannassa. Saattaa olla, että aiheet olivat erilaisia. Mutta paikka ja tekeminen olivat samoja. Vähän siis olimme kuin samiksia.

Tontti on laaja, 54 hehtaaria. Tosin siitä vain osa on kävijöille auki. On siinä tilaa presidenttiparilla vaikka leikkiä kuurupiiloa. Kuten arvata saattaa , paikassa on runsaasti erilaisia istutuksia. Näin kesän alussa vasta osa kukista kukkii. Esimerkiksi lähes 8000 ruusua ovat vasta alkutekijöissään.  

Iltapäivällä kävelimme rannassa ja Naantalin vanhassa kaupungissa oppaan johdolla. Laituri, josta unikeko heitetään, tuli katsastettua.

Itseni lisäksi jokunen yhtä vanha muistanee  vielä oopperalaulaja Aatos Tapalan, joka ehkä enemmänkin tuli tunnetuksi laulajatar Tamara Lundin puolisona. Hänen ja hänen vaimonsa Lilja Ahtiaisen kahvila Cafe Antonius on kauniissa, vanhassa talossa. Emme kuitenkaan käyneet maistamassa siellä edes Aatoksen Unelmaa, marenki-kermakakkua. Sitä vastoin Tapala tuli sopivasti ovesta ja heittäytyi juttusille kertoillen talojen historiasta.

Käyntimme varsinainen pääkohde oli Naantalin musiikkijuhlien konsertti Luostarikirkossa. Lahti Sinfonia soitti Okko Kamun johdolla.

Kirkko on alun perin 1400-luvulla rakennettu katoliselle  birgittalaisluostarille. Viimeinen nunna kuoli jo 1500- luvun lopulla. Luostarin rakennuksistakin on vain kirkko jäljellä. Kaunis ja avara kirkko.

Kirkkoon mennessä katselin, että ihan kuin Kamu seisoskelisi tuossa pihalla palttoo päällä parin miehen kanssa rauhassa jutellen. Uskoin erehtyneeni. Kello oli jo kymmentä vaille alkamisajankohtaa. Kai hän nyt on sakastissa keskittymässä.

No, eipä ollut Kamu sakastissa. Etuoven suunnasta hän marssi halki kirkon orkesterin luo. Oikein olin tunnistanut.

Orkesteri soitti Beethovenia ja Sibeliusta. Pekka Kuusiston viulukonserton solistina oli Elina Vähälä.  Mikäli minä mitään ymmärrän niin viulisti oli taitava.  Todella vaikutuin, kun hain tietoja hänestä Wikipediasta. Nelikymppinen Vähälä suoritti solistidebyytin jo 12- vuotiaana! Konsertoinut hän on vuosikymmenten varrella ympäri maailmaa.

Konsertin tauko osui kello kahdeksaan illalla. Tai lienee ihan osutettu. Kuulimme pihalla trumpetin soiton kirkon tornista. Joka ilta kesän aikana soittaja soittaa eri virren kolmeen suuntaan: presidentille, kaupunkilaisille ja merelle. Virsi oli vallan tuttu säveleltään, mutta sanoja en löytänyt päästäni. Johtuiko tuulesta, että soitto kuului aika heiveröisesti. Kaunis tapa joka tapauksessa.

Lopuksi täytynee vähän pelastaa Naantalin auringon mainetta. Loppuiltapäivällä aurinko tosiaan paistoi pilvien välistä! Saatoimme  istua jopa hetken rannassa. Ravintola Merisalin terassilla baarimikko suositteli puolitautiseen olooni jallua. Jallua!? Jätin jallut muille janoisille ja otin rommitotin. Koska siinä oli sokeria enemmän kuin suussa suli, juotin puolet ystävälle. Tosi fiksusti toimittu. Hänellä oli tietysti parin päivän päästä sama puolitautinen olo.

LISÄYS 21.7.17.