Päähenkilöt: Iida, ikääntyvä fitness-tähti ja kauneusalan ammattilainen. Kake, 55-vuotias lisäravinnekonsultti.

Kake on taas yksin kotona, sillä Iida luennoi tällä kertaa Tallinnan Fitness and Wellness-messuilla aiheesta: detox-dieetin vaikutukset fitness-urheilijan psyykeen, muuttuviin tajunnantiloihin sekä selluliitin muodostumiseen. Myös näissä asioissa Iida on yksi maailman johtavia kokemusasiantuntijoita.

Iltapäivällä Kake turhautuu yksinoloon ja päättää kiskaista perinteiset kalsarikännit. Baarikaappi narahtaa auki ja vain kahden punaviinipullon jälkeen Kake kirjoittaa presidentti Niinistölle kirjeen:

Herra Tasavallan Presidentti,

Koska maamme on jo melkein satavuotias, minulla on ollut aikaa ajatella. Ensinnäkin.. elimme sodan runtelemassa kylmässä maassa Neuvostoliiton liekanarussa vailla internettiä.

Olimme köyhiä, joimme korvikekahvia ja mieltämme kalvoi häpeä, syyllisyys sekä jatkuva itseinho. Viinaakin kului.

Sitten Karjakunta vei lehmätkin. Mitään ei ollut tehtävissä ja velka naapurin sekatavarakauppaan kasvoi. Vain Muhammad Alin ripeä jalkatyö mustavalkotelevision rakeisella ruudulla piristi eloamme ja antoi meille toivoa.

Emme osanneet unelmoida edes rap-muusikon elämästä, koska rappia ei ollut vielä keksitty.

Sitten.. onneksi joku keksi Wunderbaumin ja hommat kääntyivät nopeasti parempaan suuntaan.

Edellä mainituista seikoista johtuen katson, että kansakuntamme henkinen tila on tätä nykyä melko vakaalla pohjalla.

Joten.. summa summarum ynnä delirium:

Keep on rocking Mr. President = ei syytä huoleen.

Päätän raporttini tältä erää vahvasti tähän.

Ystäväsi,

Kake

Ps. Jennille terkut!

Kolmannen punaviinipullon jälkeen Kake katsoo yksin Arnold Schwarzeneggerin vanhoja treenivideoita. Samaan aikaan Strömsössä Owe tekee pöytäkoristeen vanhasta suksesta. Kello 22.02 Kake nukahtaa. Elämä hymyilee.

Ei ylimakeaa – kiitos!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla