Qingdao, Shandong, 10. toukokuuta

Matkalla entiseen asuinkaupunkiin Qingdaoon pysähdyin vielä pariksi päiväksi Kunmingiin. Kaupungin rentoa mainetta noudattaen olen relannut täällä, lukenut ja värkännyt puhelimen kanssa yrittäen ladata siihen sovellusta, jossa on myös Kiinan kartat mukana ja jota voi käyttää ilman nettiyhteyttä pelkän gps:n avulla. Here ja Google kun eivät Kiinan karttoja anna ladata. Syynä on ilmeisesti vuonna 2002 säädetty laki, joka kieltää Kiinan kartoittamisen.

Käveleskelin kaupungilla samalla kun etsin lankkaajaa nahkakengille, jotka olivat päässeet aika surkeaan kuntoon vetisillä ja mutaisilla poluilla.

Sunnuntaina kiinalaiset perheet olivat kokoontuneet muun muassa kadunvarren eläinmarkkinoille. Myynnissä oli vaikka mitä koiranpennuista alkaen kissan ja hiiren penikoihin, värikkäisiin lintuihin, kovakuoriaisiin, toukkiin ja kaloihin. Olipa tarjolla pieni alligaattorikin. Ja tieten menossa oli lukuisia korttirinkejä ja niiden ympärillä katsojia.

Kunmingin jalankulkubulevardilla oli puiden varjossa kokonainen sokeiden hierojien joukkue tarjoamassa palvelujaan. Parikymmentä sokeaa hierojaa oli pukenut valkoiset takit ylleen ja tuonut tavalliset puutuolit mukanaan. He olivat ryhmittyneet puiden alle kahteen vastakkaiseen riviin muutaman metrin päähän toisistaan. Valitettavasti puhelimesta loppui virta tätä ennen, joten en saanut heistä kuvia. Mutta päähieronnan sain.

Valitsin hierojan ihan summanmutikassa. En osaa sanoa teinkö hyvän valinnan, sillä mies oli todella kovakourainen. Lopputulos oli hyvä, mutta harvoin olen joutunut vääntelemään itseäni hierojan käsien ulottumattomiin. Samalla mies hoki “riittääkö, joko riittää”. Ymmärsin sen niin, että hän oli jo mielestään hieronut tarpeeksi 30 juanin, runsaan neljän euron edestä. Hieronta tuntui vielä seuraavana aamuna hartioissa ja päänahkakin tuntui olevan edelleen väljempi.

Toinen toiminta, josta kuva jäi ottamatta, oli muslimimiehen käyttämä käsikäyttöinen, veivattava puhallin. Sillä hän hehkutti pitkulaisen hiilipannun päässä olevia hiiliä ja grillasi hetkessä minulle pari ohutta lihatikkua. Hän maistoi ne siinä grillatessa usealla eri mausteella. Hyvältä ne maistuivat eikä maksanut paljoa, viisi juania.

Lopulta löysin myös katusuutarin. Hänen perinpohjaista työskentelyään olisin mielelläni kuvannut. Ensin kengät pudistettiin perusteellisesti, sitten niihin harjattiin valkoista voidetta ja sitten vielä lankattiin mustalla. Kyllä ne varmaan seuraavat kolme vuotta kestävät.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Jokainen päivä Kiinassa on seikkailu. Tämän kun pitää mielessä niin omatoimimatkan väistämättömät kompuroinnit eivät pääse pahoittamaan mieltä. Kirjoittaja on tykästynyt Kiinaan asuttuaan siellä yhteensä runsaat kolme vuotta. Tässä blogissa hän raportoi kokemuksistaan kahden kuukauden reppureissulta eri puolilla Kiinaa.

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla